Vihreiden kyykäärmeiden pellolla: Kateus ja kilpailu taidemaailmassa

En ole pitkään aikaan panostanut blogissani sen kummempaan mielipideilmaisuun, joten mieleeni juolahti josko viimein olisi korkea aika taas avata sanainen arkku.

Jokin aika sitten sain kuulla nimeltä mainitsemattomassa, tasokkaassa oppilaitoksessa opiskelevan nimettömän henkilön suusta kuinka raakaa kilpailu kyseisessä oppilaitoksessa on. Yhteiset produktiot eivät tahdo onnistua toivotulla tavalla opiskelijoiden kovan kilpailun ja keskinäisen huonon ilmapiirin vuoksi. Tästä syystä oppilaitos X ei pärjää kansainvälisesti. 

Kuulemani säväytti minua negatiivisella  tavalla ja sai minut tosissaan pohtimaan ilmiöitä nimeltä kateus ja kilpailu. Vaikken itse olekaan vielä järin pitkällä opinnoissani, olen itsekin törmännyt jo useaan otteeseen kyseisiin ilmiöihin. En kiistä, etteikö minua hirvittäisi ajatus siitä, että peli menisi tästä vielä kymmenkertaisesti raaemmaksi.

Kateuteen, kyräilyyn ja kilpailuun törmää varmasti alalla kuin alalla. Kuitenkin, erityisesti taidealoilla, jossa kilpaillaan ihmisten omilla hengentuotteilla tai omasta itsestä lähtevällä henkilökohtaisella ilmaisulla, on kilpailu kaikkein julminta ja aiheuttaa mahdollisesti jopa omien kykyjen kyseenalaistamista, jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, itsetunnon laskua, sekä jatkuvaa itsensä psyykkaamista jotta edes jollakin tasolla voisi pysyä henkisesti yhtenä kappaleena.

Mietitäänpä hetki asetelmaa, jossa temperamenttisia, lahjakkaita taiteilijoita tai taiteen opiskelijoita laitetaan samalle pelikentälle. Kaikki tahtovat edetä pelin loppuun, tulla huomatuiksi omilla kyvyillään ja lahjoillaan ja selviytyä maaliin kaikkein kirkkaimmissa parrasvaloissa. On olemassa persoonia jotka ajattelevat menestyksen tien aukeavan vaikka sitten kyynärpäätaktiikalla. Uranousu saattaa vaatia muutaman tällin suoraan vastapelaajien naamaan, mutta mitäpä siitä. He ovat kuitenkin kilpailijoita- siis vihollisia, on siis parasta keskittyä vain omaan itseen ja siihen että ovet loistokkaalle uratielle tai esimerkiksi seuraavalle pääroolille tai kiinnitykselle aukeavat. Kirjoitan tahallani hieman kärjistetysti jotta pointtini tulisi selkeämmin ilmi.

Vastavuoroisesti on ihmisiä, jotka toivovat kyllä menestyvänsä alallaan, mutta eivät ole sen tähden valmiita satuttamaan toisia tahallisesti. He pitävät kanssaopiskeilijoitaan tai kollegoitaan hyvänä tiiminä ja toivovat myös heille menestystä. Toimimalla ryhmässä ja pyrkimällä yhteisymmärrykseen voidaan saavuttaa myös yhdessä jotain suurta ja hienoa. Kanssaeläjiä ei nähdä vihollisina vaan yhteistyökumppaneina joiden toivotaan oman itsen ohella menestyvän. 

Tätä ajatusmallia noudattavat ihmiset vapauttavat omaan käyttöönsä energian, joka muuten menisi toisten kadehtimiseen ja kyräilyyn. Yhteiset produktiot, näyttelyt, konsertit...(lista voisi jatkua loputtomiin), onnistuvat paljon paremmin ihmisten arvostaessa toisiaan ja toimiessa hyvässä yhteisymmärryksessä ja keskinäisessä kunnioituksessa. Kun kaikille annetaan tilaa ja hyväksyntää, vapautuu jokaiselle myös se oma henkilökohtainen tilansa kehittää itseään.

Kaikilla meillä on omat vahvuutemme ja heikkoutemme, emme ole samanlaisia emmekä omaa samanlaisia lähtökohtia. Kaikilla meillä on unelmamme ja niiden saavuttamiseksi ihmiset näkevät erilaisia keinoja. Totuus kuitenkin on, että ainoa ihminen jonka kanssa voit kilpailla olet sinä itse!  

Uskaltaisin myös väittää että paras väylä onnellisuuteen ja menestykseen on juurikin jatkuvasta kadehtimisesta luopuminen ja itseensä sekä muihin lempeällä ja positiivisella asenteella suhtautuminen. 

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Hyvästi talven lapsi!

"Pitkän prosessoinnin ja pohdinnan jälkeen olen päätynyt jättämään Deadwinter's Childin siirtyäkseni kokonaan klassisen musiikin pariin. Haaveissani siintävät klassisen laulun ammattiopinnot ja siksi olen päättänyt panostaa vastedes täysin klassiseen ohjelmistooni päästäkseni lähemmäs urahaavettani. Päätökseeni vaikuttavat myös joukko muita viimeaikaisia elämänmuutoksia, joiden takia koen parhaaksi lopettaa metallimusiikin parissa työskentelyn. Suuret kiitokset kaikille jotka ovat seuranneet Deadwinter's Childia, tulleet keikoillemme ja kuunnelleet musiikkiamme! Lisäksi toivotan myös muulle bändille onnea ja menestystä jatkoa ajatellen!
-Helena"

Ohessa lainaus Deadwinter's Childin Facebook-sivulta. Sen enempää jaarittelematta totean ratkaisuni olleen vaikea, mutta myös jo pitkään harkittu ja punnittu monelta kantilta. Elämä muuttuu: se tuo, vie ja antaa uutta tilalle. Oma kehitys ja asioiden muuttuminen on vain hyväksyttävä.
Olen jo hyvän aikaa kokenut siirtyneeni enemmän metallista klassisen musiikin puolelle. Metalli tuntuu tällä hetkellä aivan liian raskaalta musiikin lajilta esittää ja eläytyä johtuen uudesta, muuttuneesta elämäntilanteestani.
Opintojeni myötä olen myös sisäistänyt klassisen laulun vaatiman todellisen työmäärän: jos aion tosissani pyrkiä ammattilaiseksi alalle vaatii se minulta täyden panostuksen. Jos vain jatkan laulullista seilaamista kummankin musiikkilajin aalloilla, en kehity lopulta ammattilaiseksi kummassakaan. Valinta olisi tullut jokatapauksessa eteen ennemmin tai myöhemmin ja minä päädyin klassiseen. Tällä hetkellä voin vain toivoa valintani olleen pitkän päälle se oikea.

Bändivuosia ehti omalle kohdalleni kertyä yhteensä viisi perustettuani Deadwinter's Childin vuonna 2008. Vuodet antoivat minulle paljon ja olen ylpeä siitä mitä saimme yhdessä bändinä aikaan. Bändivuosiltani opin niin paljon erilaisia asioita että niiden erittely vaatisi kokonaan erillisen postauksen. Lähteminen teki kipeää ja oli enemmän kuin vaikea päätös.
Muistelen bändivuosiani haikeudella, suurella lämmöllä, kiitollisuudella ja rakkaudella!

Loppuun vielä kuvamuistoja vuosien varrelta. Niin paljon kauniita muistoja voisin niputtaa Deadwinter's Childin nimen alle. Alla niistä vain pieniä murusia kaikille jaettavaksi.

Miehistö ehti vaihtua vuosien varrella moneen otteeseen. Olimme kuitenkin sitkeää sakkia pysymään hengissä. 

Hyvää yötä kaikille! Pitäkää unelmistanne kiinni älkääkä unohtako sitä faktaa, että elämän tärkeimmät valinnat voivat usein olla niitä kaikista vaikeimpia. Saavuttaakseen asioita on myös opittava luopumaan.

Songs of Autumn

Viikonloppuni on ollut täynnä niin ihania kuin kurjiakin asioita. Pitkittynyt flunssa ja sen aiheuttama keuhkoputkentulehdus estivät osallistumiseni Savonlinnan oopperajuhlakuoron koelauluun lauantaina. Olin harjoitellut vaikean, kauniin aarian ja valmistautunut esittämään sen koelaulussa. Keuhkoputkentulehdus kuitenkin vei ääneni ja yskä rohisee jo ties kuinka monetta päivää syvällä rinnassa. Kuten arvata saattaa, tässä kunnossa ei ole juuri satakieltä leikitty.
Ohessa koelaulua varten harjoittelemani aaria.

Hieman iloisempi asia on, että flunssasta huolimatta sain täksi viikonlopuksi rakkaan Lumin vieraakseni. Olemme nähneet viimeksi kesän alussa, joten näkeminen tuli todella tarpeeseen. Viikonloppumme koostui hyvästä ruoasta, elokuvista, Aleksanterin teatterin kaksikielisestä Aladdin-musikaalista, sekä nopeasta kuvaushetkestä Ruttopuistossa. Suosittelisin muuten Aladdin-musikaalia kaikille, mutta ikävä kyllä sen viimeiset esitykset olivat tänään. Olen itse ollut todella kranttu suomimusikaalien suhteen, sillä olen nähnyt musikaaleja niin West Endillä kuin Broadwayllakin ja tästä syystä pienellä budjetilla toteutetut, pääosin huonosti käännetyt suomiversiot tuntuvat usein todella korneilta. Aladdin kuitenkin tekee tässä suhteessa poikkeuksen, sillä produktion takana oleva Polar Illusions-ryhmä pyrkii parantamaan suomalaisen musikaalin tasoa (siinä mielestäni hyvin onnistuen.) Näyttelijät, laulajat, tanssijat, lavasteet, puvustus sekä huumori Aladdinissa ovat ensiluokkaista. Olin itse nähnyt Aladdinin jo kertaalleen luokkani kanssa, mutta tahdoin viedä myös Lumin katsomaan sitä.

Ehdimme katsoa lisäksi Disneyn perinteisen Aladdinin dvd:ltä ennen esitystä ja hauskaa oli. Olemme molemmat suuria Disney-faneja

Loppuun vielä paloja Ruttopuiston otoksista. 

Mekko: Living Dead Souls (Cybershop)
Korsetti: Burleska (Morticia, second hand)
Sukkahousut: Anttila
Kengät: DinSko
Camee: Bijou Brigitte

"Love is a rebellious bird that nobody can tame" -Carmen

Tahtoisin jakaa blogissani muutaman videon viimeaikaiselta innoittajaltani klassisen laulun saralla. Olen totaalisen ihastunut latvialaisen mezzosopraanon, Elina Garancan tummanpuhuvaan ääneen ja laululliseen intensiteettiin. Jos itse pääsisin joskus tekemään unelmieni roolia Carmen-oopperassa, olisi Elinan tulkinnassa, näyttelijäntaidoissa ja äänenkäytössä valtavasti opittavaa.
Katsokaa ja ihailkaa tämän naisen intensiteettiä!
Rauhallista yötä kaikille!

Yllä oleva kohtaus on peräisin Metropolitan Operan vuoden 2010 Carmen-produktiosta. 

"Something has changed within me, Something is not the same"

Pahoittelen jälleen kerran pitkähköä blogihiljaisuutta. Tahdon kuitenkin painottaa että pidän blogiani vain yhtenä harrastuksena, josta en tahdo ottaa sen kummempia paineita. Toisinsanoen kirjoitan kun minusta siltä tuntuu.

Syksy on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Huolimatta joistakin yksittäisistä hankaluuksista koulussa ja koulun ulkopuolisten opintojen järjestämisessä, on oloni jatkunut kertakaikkisen hyvänä. Minkäänlaisia ylitsepääsemättömiä ongelmia ei ole ilmennyt.
Sisäinen hyvänolontunteeni on kuitenkin ajanut minut viime aikoina pohtimaan vahvasti itseäni ja identiteettiäni. Jo vuosia olen kuvitellut jotakuinkin tuntevani itseni ja luullut tietäväni millaiseksi ihmiseksi olen kasvanut. Olen luullut elämän ja tiettyjen menneisyydessä kohtaamieni vaikeuksien jo koulineen minusta esiin sen aikuisen minäni. Helsinkiin muutettuani olen hämmennyksekseni saanut huomata olleeni tässä asiassa pahasti väärässä.
Aloittaessani elämää uudessa kaupungissa, tuntui jo heti alkuun siltä kuin pieniä onnen jyväsiä olisi kylvetty sisälleni itämään. Tunne oli minulle kertakaikkisen hämmentävä, sillä totta puhuakseni en ole tuntenut vastaavanlaisia todellisia puhtaan onnen tunteita elämässäni laisinkaan kuluneeseen viiteen vuoteen. Alkuun hyvänolon siemenet eivät kuitenkaan aiheuttaneet vielä sen radikaalimpia pohdintoja, kunnes muutama viikko takaperin eräänä sunnuntai-iltana koin vahvan kyseenalaistamisen hetken. Siemenet olivat lähteneet itämään.
Aloin pohtia vakavissani haluani pukeutua jatkuvasti mustaan ja haluani värjätä enää hiuksiani punaisiksi. Yhtäkkiä ajatus omasta vaaleasta hiusväristäni maustettuna vaaleilla raidoilla alkoi houkutella. Hetki oli minulle täysin käsittämätön, sillä koen luonteeltani olevani todella "itselleni uskollista tyyppiä." Tällä tarkoitan sitä, että kokiessani elämässä oivalluksen hetkiä, ne yleensä myös tarkoittavat tulevaisuuteni kannalta jotakin merkittävää. En kuulu siihen ihmistyyppiin, joka kykenee vaihtamaan kuukausittain hiusväriään ja näyttämään päivittäin erilaiselta kulloisenkin fiiliksen mukaan. Pyrin ilmaisemaan tyylilläni aina syvintä minääni ja identiteettiäni.

Olen rakastanut punaisia hiuksiani jo kohta neljän vuoden ajan, ne ovat ilmentäneet täydellisesti minua sellaisena kuin olen ollut. Nyt kuitenkin tuntuu että sisälleni levinnyt valo ei enää suostu lukittautumaan ainoastaan seinien taa, vaan tahtoo päästä pinnalle esimerkiksi juuri vaaleiden hiusten muodossa. Ongelmana on, että olen värjäyttänyt hiuksiani kohta jo yli vuoden Goldwellin Elumeeni-hiusvärillä joka on kaikista punaväreistä pysyvin. Se on tähän saakka palvellut loistavasti tarkoitustaan, sillä olen hakenut intensiivistä, hyvin pysyvää punaista pigmenttiä. Elumeeni toimii hiusvärinä suoravärin tavoin, se ei sisällä vahvoja myrkkyjä eikä näinollen vahingoita hiusta. Pigmentit lukitaan hiuksen pintaan sähkövarauksellisella "lockilla", joka tekee väristä poikkeuksellisen intensiivisen ja hohtavan. Lock-aine myös pidentää huomattavasti värin kestoa. Elumen-punaiset ovat tunnettuja hyvästä pysyvyydestään, etenkin monen värjäyskerran jälkeen pigmentin kerrostuttua hiuksen pintaan. Elumeenissa-ja etenkin punaisessa Elumeenissa on kuitenkin haittapuolensa, se todella pysyy hiuksissa kuin tauti. Netin keskustelupalstoilta löytyy valtavasti topicceja, joissa ihmiset epätoivoissaan kiroavat epäonnistuneita yrityksiään hankkiutua punaisesta Elumeenista eroon: Se hohtaa jopa ruskean ja mustan alta ja sen vaalentaminen (etenkään blondiksi) on käytännössä mahdoton tehtävä. Elumeenipunaisista hiuksista pääsee lopullisesti eroon ainoastaan kasvattamalla tai leikkaamalla hiukset lyhyiksi. Jälkimmäinen ei tulisi omalla kohdallani kuitenkaan kysymykseen, naisellisuudentunteeni kärsisi ja pahasti.
Tällä hetkellä pohdin aloittavani tuskallisen pitkän ja piinaavan kasvatusprosessin. Eniten hirvittää ajatus kasvatuksen rumista välivaiheista, jossa vaaleaa juurikasvua on ehtinyt kasvaa 5-10 cm ja lopussa hiuksia rehoittaa haalistunut punainen sävy. Näky ei varmastikaan tule olemaan se kaikkein silmiä hivelevin.
Mielessäni pyörii ajatus muutaman vaalean pidennyksen ja mahdollisesti parin tumman raidan ottamisesta omien hiusten sekaan siinä vaiheessa kun juurikasvu alkaa näyttää jo liian epäsiistiltä. Tällä tavoin voisin mahdollisesti saada kokonaisuuden näyttämään edes hiukan siedettävämmältä, eikä kadulla vastaantulevien ihmisten tarvitsisi lähteä juurikasvuhirviötä kiljuen pakoon.
Hiusprosessin lisäksi olen jo nyt lisännyt tyyliini mustan sekaan valkoisia ja hopeisia, runollisia yksityiskohtia. Hakusessa tällä hetkellä on, kuinka ilmentää uutta valoisaa sisäistä tunnettani mustanpuhuvan goottityylin seassa. En tahdo luopua täysin vanhasta tyylistäni, mutta tahdon uudistaa sitä vastaamaan enemmän sisäistä hyvänolontunnettani. Nähtäväksi jää mikä on lopputulos ja kauanko uuden tyylin asettuminen vie.

Viime aikoina myös metallimusiikin kuuntelu on jäänyt hieman taka-alalle. Olen keskittynyt lähinnä klassiseen musiikkiin ja sen opiskeluun. Koen, etten tarvitse enää niin paljon raskasta musiikkia elämässäni. Klassisesta musiikista ja oopperasta löydän tällä hetkellä valtavasti laajemman skaalan sävyjä vastaamaan tunnetiloihini. Näyttää siltä, että myös metallisti-minäni on jonkinasteisen murroksen kourissa.

Päätän tämänkertaisen pohdiskelevamman postauksen hyvänyön toivotukseen kaikille lukijoilleni. :) Muistakaa: Älkää koskaan sanoko itsellenne ei koskaan. Jonakin päivänä saatatte huomata etteivät asiat menneetkään ihan niinkuin niiden joskus ajatteli.

Look how she smiles

Jo yli kuukausi Helsingissä elettyä elämää takana ja minä voin mahdottoman hyvin. Voin paremmin kuin neljään kuluneeseen vuoteen yhteensä. Onnen tunteeni näkyy avoimuutena, valoisuutena ja hymyilynä. Jopa uusi laulunopettajani sanoo ryhtini ja olemukseni auenneen ja muuttuneen valoisammaksi kuluneen kuukauden aikana. Olen alkanut konkreettisesti huomata, kuinka sisäinen hyvä olo vaikuttaa sekä itseen että ympäristöön. Huomaan kaupungilla kävellessäni katsovani ihmisiä silmiin, sillä tahdon levittää sisäistä hyvänolontunnettani laajemmalle. Tämä on minulle täysin uutta ja voisin sanoa sen olevan parasta mitä minulle on tapahtunut vuosiin. Hymyilkää ihmiset, kohdatkaa ohikulkijoita silmillänne! Voin vakuuttaa sen olevan enemmän kuin palkitsevaa.

Seuraa pitkä sepustus uusista lauluteknisistä oivalluksista. Tässä kohtaa suosittelen lopettamaan postauksen lukemisen, mikäli kyseinen aihe ei kiinnosta.
Uuden laulunopettajan myötä olen oppinut lisää itsestäni, laulullisista maneereistani, virheasennoistani ja teknisistä puutteistani. Arvostan opettajassa suoran, rehellisen krtitiikin antamisen kykyä unohtamatta kuitenkaan oikeassa paikassa annettua positiivista palautetta (silloin kun sille on oikeasti aihetta.)
Tuntuu hienolta, että vastedes tiedän mihin minun tulee kiinnittää tarkemmin huomiota.  Yksi parhaista tietämistäni asioista on haastaa itsensä ongelmallisten lauluteknisten asioiden parissa ja eräänä päivänä kokea huumaava onnentunne työstetyn asian oppimisesta. Joskus asioiden ymmärtäminen voi viedä vuosia, näin ainakin itselleni on käynyt. Eri opettajat myös käyttävät erilaisia mielikuvia havainnollistamaan tekniikkaa ja eri ihmisille luonnollisesti toimivat erilaiset ajatuskuvat. Uuden opettajan myötä olen käsittänyt sellaisiakin tekniikkaan liittyviä nyansseja, jotka ovat olleet minulle teoriassa entuudestaan tuttuja  mutta jotka vasta eritavalla kerrottuina ovat kirkastuneet. Tästä syystä suosittelen kokeilemaan erilaisia opettajia, uudet opettajat näyttävät aina asioita uudesta vinkkelistä. Toki hyvästä opettajasta kannattaa pitää kiinni sellaisen löydyttyä, sitä en kiistä.
Itse olen viime viikkoina tehnyt kovasti työtä aktiivisemman laulutuen kanssa. Olen harjoittanut palleani ja syvien vatsalihasteni aktiivisuutta, jotta laulusta tulisi kiinteämpää ja linjakkaampaa.Olen myös ymmärtänyt toden teolla fyysisen kunnon merkityksen laulajan työssä ja tajunnut omassa kunnossani olevan kohottamisen varaa. Klassinen laulu on todella fyysistä, sitä voidaan oikein tehtynä verrata jopa urheiluun. Lisäksi laulajan lihaskunto vaikuttaa siihen, kuinka pitkä äänen elinkaari on. Hyväkuntoisen ihmisten ääni säilyy toimintakykyisenä pidempään. Laulajan on siis enemmän kuin tärkeää pitää huolta kehostaan, sillä keho on kokonaisvaltainen työväline ja sen kunto vaikuttaa ratkaisevasti uran pituuteen.
Lisäksi olen käsittänyt ajattelevani kasvotyöskentelyä laulussa aivan liian monimutkaisesti. Olen yrittänyt tuottaa ääntä paljon monimutkaisemmilla tavoilla kuin tarvitsisi. Oli todella hämmentävää ja valaisevaa käsittää enemmän olevan vähemmän Olen saanut istutettua päähäni ajatuskuvia, jotka auttavat minua pääsemään haluttuun äänentuottoon ja terveempään tapaan laulaa. Vielä en ole loistava, mutta ensimmäinen askel kohti kehitystä on otettu.

Lifestyle-päivitykset jäävät luultavasti blogissani tulevaisuudessa entistä pienempään osaan. Taloudellinen tilanteeni muuton jälkeen on romahtanut murto-osaan aiemmasta, joten shoppailua ei juuri enää harrasteta. Onneksi Facebookin goottikirppis on keksitty, samoin normaalit kirpputorit. Tänään tosin sijoitin uusiin syyskenkiin, sillä säät alkavat olla liian sateiset ballerinoilla tassutteluun. En todellakaan tahdo flunssapöpöjä kimppuuni.
Nautin suunnattomasti pimeistä syysilloista. Pimeässä voin polttaa punaisia tuikkukynttilöitä asunnossani. Kynttilöiden polttaminen rentouttaa ja luo tunnelmaa, suosittelen kyseistä harrastusta kaikille.
Näissä ajatuksissa toivotan kaikille hyvää yötä ja ihanaa alkavaa viikonloppua. Muistakaa tehdä asioita joita rakastatte ja joiden takia koette elämän elämisen arvoiseksi. Ainakin minun hyvä oloni on tällä hetkellä puhtaasti sen ansiota. Olen uskaltanut seurata unelmiani, tehdä ratkaisuja ja nyt olen matkalla kohti niitä asioita joita haluan tehdä elämässäni kaikkein eniten.

Uusi maailma

Pyydän nöyrästi anteeksi pitkään jatkunutta blogihiljaisuutta. Elämässäni on tapahtunut niin valtavasti muutoksia pienen ajan sisään, että kaikki ylimääräinen on auttamatta jäänyt taka-alalle.
Vain hiukan alle kuukausi sitten olin pääsykokeissa nykyiseen kouluuni ja vain noin viikkoa myöhemmin sain tietää tulleeni hyväksytyksi.
Siinä silmänräpäyksessä alkoi asunnonhakuprosessi, pakkaaminen ja henkinen valmistautuminen poismuuttoon kotikaupungistani. Vain muutamaa viikkoa myöhemmin lukuisten tapahtumakäänteiden jälkeen, istun rauhassa uudessa pikkuruisessa yksiössäni kannettavaani naputellen. En tahdo kertoa sen enempää yksityiskohtia asunnostani, mutta mainittakoon kuitenkin että minua todella lykästi. Asuntoni on hyvin pieni, mutta kaupungin hintatasoon nähden edullinen ja mitä loistavin ensimmäiseksi opiskelijaboksiksi. Talon asukkaat ovat mukavia ja naapurini hyvin ystävällisiä. Suurimmat pelkoni etukäteen koskivat lähinnä naapurien suhtautumista klassisen laulun harjoitteluuni seinän toisella puolella. Onneksi valituksia ei kuitenkaan ole sadellut. Päinvastoin, naapurini ovat jopa kehuneet ääntäni upeaksi joten kaipa minua todella lykästi.

Kuluneen vuoden aikana olin jo hiljakseen hankkinut tulevaa boksiani varten joitakin kalusteita. IKEAsta olin hankkinut muun muassa Ekne-peilin, joka päätyi saman tien koristamaan asuntoni seinää. Tämä peili tuntuu olevan jokagootin perushuonekalu enkä laisinkaan ihmettele miksi. Vaikka huonetila onkin pieni, luo kokovartalopeili illuusion huomattavasti avarammasta tilasta.

IKEAsta löysin myös yhtä sun toista muuta hyödyllistä asuntoni kalustusta varten. Paras löytö tähän asti lienevät suuret, mustat kukkaseinätarrat, joilla oli helppo lähteä luomaan persoonallista ilmettä seinille. Tarrat on helppo liimata ja irrottaa jättämättä seinään rumia jälkiä. Ne ovat todella käytännöllinen vaihtoehto tapetoimiselle ja sopivat näinollen loistavasti vuokralla asujalle. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!
Lopuksi jaan kanssanne vielä huonolaatuisen kuvan sisustuksen yleisilmeestä. Sänkyä ja ruokatarvike-kaappia en saanut itse valita, sillä ne kuuluivat valmiina kalustukseen. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen, viihdyn täällä ja tunnen voivani kutsua tätä kodikseni.

Tässä postauksessa en tahdo kertoa vielä sen ihmeemmin tunnelmistani koulun suhteen. Opiskelu ei ole päässyt vielä kunnolla vauhtiin, eivätkä kaikki mieltäni askarruttavat asiat ole ratkenneet. Saatan palata niihin myöhemmin.
Uuteen ympäristöön tottuminen vie aikansa, uusien käytäntöjen oppiminen ja oman paikan löytyminen samoin. Koen kuitenkin, että minun oli viimein aika tehdä ratkaiseva siirto. Olin asunut liian pitkään samassa kaupungissa, tunsin sen kadut ja piirit melkolailla läpikotaisin. Uudessa paikassa olen kokenut voivani hengittää vapaammin- sekä mahdollisuuksia, että valinnanvaraa on enemmän. Lisäksi olen iloinen voidessani tavata kokonaan uusia ihmisiä uudessa ympäristössä. Bändin takia tulee reissattua jatkossakin kahden kaupungin väliä tiuhaan tahtiin, mutta olen sitä mieltä että itselleen tärkeiden asioiden eteen on joskus nähtävä vähän vaivaa. Unelmia on joskus tavoiteltava mukavuusrajojenkin ylitse.
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Tuhdimmat tahdit

Ennen keikan alkua ehdin olla jännityksen tuomassa kipsissä vuorokauden. En ole koskaan ennen kärsinyt vastaavastanlaisesta ramppikuumeesta vaikka keikkajännitys minulle jo melko arkipäiväistä onkin.

Tuhdimpien Open Stage-tapahtuma kesti kello 11.30-15.30 välisen ajan ja Deadwinter's Childin oli määrä esiintyä viimeisenä. Open Stagen muusta kattauksesta vastasivat Speedink, The Jaszer Arafats, Killjoy Corporation, sekä Kina. 

Open Stagen jälkeen lauteille astelivat nimekkäämmät bändit: Anthriel, Lunar Path, Battle Beast, The Cowerpoint sekä viimeisenä muttei vähäisimpänä Sonata Arctica.

Raahauduin sängystä ylös jo kahdeksalta aamulla, sillä olin sopinut kampaajani kanssa keikkahiusten laitosta. Halusin tosissani panostaa ulkoiseen olemukseen, sillä tiesin Tuhdimpien tahtien lavan ja puitteiden olevan suuret.
Saavuimme keikkapaikalle yhden jälkeen, jolloin Open Stage oli jo kovaa vauhtia meneillään. Soittajien keskuudessa liikkui huhua, jonka mukaan kaikkien bändien oli määrä typistää settiään kahteenkymmeneen minuuttiin. Myöhemmin huhu osoittautui perättömäksi ja saimme kuin saimmekin soittaa kokopitkän puolentunnin setin. Kerrankin backstage oli varustettu laulajalle sopivalla juotavalla: jääkaappi oli täynnä vesipulloja. Nappasin mukaani pullollisen vettä ja pian pääsimmekin jo nousemaan lavalle.
Kuten arvata saattaa, ei yleisöä päivätapahtumaan pikkubändejä katsomaan ollut saapunut järin sankoin joukoin. Keikan edetessä kuitenkin uteliaita ihmisiä lipui telttaan lisää.
Ammattimiksaajat hoitivat työnsä hyvin, sillä kaikki soittimet kuuluivat lavalle edes jossain määrin. Seitsenhenkisellä bändillä kun usein jokin soittimista jää toisen jalkoihin. Jos toista korostetaan, menettää toinen tilaansa. Kappaleita yhä sovittamalla näitä ongelmia olisi mahdollista vähentää.

Tällä kertaa sain kiinni parhaasta esiintymistunteesta pitkään aikaan. Jännitys kaikkosi ensimmäisen kappaleen aikana, rentouduin ja löysin itseni fiilistelemästä täysin rinnoin.
Eläytyminen kuitenkin vaati veronsa, sillä suosikki helmikaulakoruni hajosi kesken moshauksen ja helmet lentelivät ympäri lavaa. Voi sitä harmin määrää.
Lavan suuri koko antoi kaikille täydet mahdollisuudet liikkua vapaasti. Seitsenhenkiselle bändille suuri lava tuo paljon helpotusta, sillä baarikeikoilla pienillä lavoilla mahtuu hädin tuskin kääntymään.

Keikan loputtua jäin festarialueelle yksin, sillä muut eivät jaksaneet jäädä osottamaan Sonata Arctican keikkaa joka oli määrätty alkamaan vasta 22.30. Itse jäin pyörimään alueelle ja hämmentyneenä suostuin yhteiskuvaan keikkaamme seuranneen miehen kanssa. Olin äimistynyt ja todella otettu siitä, että minun kanssani pyydettiin päästä yhteiskuvaan. Jäätyäni yksin, tulivat myös monet muut keikkaa seuranneista kiittelemään ja kehumaan erityisesti laulua. Olin todella iloisesi otettu. 

Tuhdimpien tahtien keikka oli yksi Deadwinter's Childin tämänhetkisen historian parhaita, eheä kokonaisuus toimi mainiosti. Keikka oli kuitenkin myös omalla tavallaan hyvin haikea sillä tämän keikan myötä hyvästelimme basistimme ja rumpalimme. Ellemme pian löydä sopivia uusia soittajia riveihimme, odottaa meitä keikkatauko joka ei olisi kenellekään bändiläiselle mieleen. 

Minulle oli virkistävää jäädä seuraamaan Sonata Arctican keikkaa, sillä olen nähnyt bändin viimeksi vuosia sitten. Nykyisin en enää juuri edes harrasta metallibändien keikoilla käymistä, sillä keskityn enemmän laulun harjoitteluun ja omiin esiintymisiin. Tämänpäiväinen Sonata Arctican keikka kuitenkin palautti mieleeni vanhat ajat jolloin kävin ahkerasti katsomassa keikkoja ja sytytti uudelleen ainakin jonkinasteisen keikoillakäyntikipinän. Saa nähdä, löydänkö itseni mahdollisesti taas metallikeikoilta ensi syksynä.

Alla vielä muutama lisäkuva Tuhdimpien keikastamme. 

Tästä päivästä jäi kasa hienoja muistoja. Iso kiitos kaikille paikalla olleille!

Korsetista esiintymisvaatteena

Korsetti on jo vuosia ollut lava-asujeni peruskivijalka. Korsetti ja laulaminen taasen eivät aina ole se paras yhdistelmä ja tästä syystä tahtoisinkin valottaa hieman korsetin käyttöä näin laulajan näkökulmasta.

Korsettia käyttäessään, laulaja joutuu ottamaan monia seikkoja huomioon. Korsetin malli vaikuttaa paljolti siihen, onko sitä mahdollista käyttää esiintyessä. Itse en suosi rinnan alle ulottuvia malleja, sillä koen niiden tuovan rinnan yli ulottuviin malleihin nähden enemmän painetta pallealle. Pelkkä overbust-malli ei kuitenkaan riitä, sillä mallista riippuen toiset korsettimallit rajoittavat hengittämistä toisia enemmän. 

Raskasluutettu metalliluinen korsetti on oma suosikkini juhlakäyttöön. Se tukee ryhtiä ja luo kauniin silhuetin vyötärölle.  Tästä huolimatta se toimii huonosti laulettaessa, sillä se puristaa palleaa liiaksi. Klassinen laulajan on kyettävä kantaviin, pitkiin ääniin ja näinollen happea on saatava riittävästi. Itse olen kokeillut keikkakäytössä sekä metalliluutettua että muoviluutettua korsettia ja todennut muoviluutetun käytön paljon helpommaksi. Muoviluutetut korsetit ovat kevyempiä, eikä niitä ole tarkoitettu muokkaamaan rajusti kehon muotoja. Ne eivät ole päällä yhtä kauniita kuin metalliluutetut ja menettävät nopeasti käytössä muotonsa. Esiintymiskorsetteina ne kuitenkin ajavat asiansa. 

Jos kuitenkin metalliluutettua korsettia päätyy lavalla käyttämään, on kiristyksen suhteen oltava erityisen tarkkana. Metalliluutettua korsettia keikalla käyttäessäni varmistan oikean kiristysasteen moneen kertaan ennen astumista lavalle. Oikeaoppinen korsetin kiristystapa on nyörityksen tasalevyisyys koko selän mitalta. Laulaessa tätä ei kuitenkaan voi toteuttaa, sillä pallean laajenemiselle on jätettävä tarpeeksi tilaa. Vyötäröltä senttejä on mahdollista kiristää, mutta ylhäältä kiristys on jätettävä minimiin. Sanomattakin on selvää, että tällöin lopputulos ei näytä kovinkaan kauniilta. 

Muoviluutetulla korsetilla kiristys on mahdollista tehdä hieman tasaisemmin. Vaikka lisäsenttejä kiristäisi jokusen myös ylhäältä, eivät kevyet muoviluut kykene puristamaan liiaksi palleaa. Tietysti myös muoviluutettujen kanssa on oltava tarkkana, liika on aina liikaa. Tiimalasisilhuetista on laulaessa täysin turha haaveilla.

Itse omistan tällä hetkellä neljä rinnan yli ulottuvaa metalliluutettua korsettia, mutta ainoastaan yhden muoviluutetun. 

Kuvassa Lontoosta ostamani musta, metalliluutettu satiinikorsetti. Tämä malli on esiintyessä nyöritettävä mahdollisimman löysästi. 

Kuvassa ylläni on nettikauppa Fabelasta tilattu metalliluutettu, liituraitainen, punainen satiinikorsetti. Myös tämä malli on pidettävä laulaessa löysästi nyöritettynä. 

Mortician muoviluutettu korsetti soveltuu hyvin keikkakäyttöön. Se on todella kevyt päällä eikä purista liiaksi palleaa. Kovasta kiristyksestä laulaessa ei kuitenkaan kannata haaveilla myöskään tällä korsetilla. 

Tässä vaiheessa joku saattaa kysyä, miksi ylipäätään pidän keikka-asuna näin hankalaa vaatekappaletta. Itse kuitenkin pidän korsettia maailman kauneimpana vaatekappaleena ja näinollen se pääsee parhaaseen arvoonsa esiintymiskäytössä. Ilman korsettia en kokisi olevani oma itseni ja jollakin tapaa tuntisin itseni jopa alastomaksi. 

Lehtiartikkeli

Hyvää torstai-iltaa kaikille.Tuoreimmat Nokian uutiset uutisoi Tuhdimpien tahtien Open Stagen esiintyjistä ja myös Deadwinter's Child otti osaa haastatteluun. Haluaisin nyt jakaa osan artikkelista myös teidän lukijoiden kanssa blogissani.

1. Mikä on poppoonne kytkös Nokiaan?
Tuomas:
-Laulajamme opiskelee Nokialla musiikin taiteen perusopetuksessa klassista laulua. Muuten ei taida varsinaisesti kytköksiä olla mitä nyt jäsenet ovat pitkälti kotoisin naapurikunnista."
2. Mistä keksitte hakea esiintymään Tuhdeille?
-Meitä pyydettiin Tuhdeille esiintymään Pirkkalassa järjestetyn Pelmu Rockin yhteydessä.
3. Keikkailetteko paljon?
-Kohtalaisesti. Aiemmin hieman tiheämpään. Arvioisin, että ollaan tehty kolmattakymmenettä keikkaa.
4.Mitä odotatte lauantain Tuhdeilta?
-Tämä ehdottomasti isoin tapahtuma jossa olemme soittaneet. Asiallista meininkiä ja asiansa osaavaa väkeä lienee luvassa. Toivottavasti mahdumme itsekin tuohon kastiin. 
5. Onko kannustusjoukot värvätty?
-Äidit ja tätien kissat on kaikki kutsuttu, eli eiköhän.
6.Jäättekö myös yleisöksi lopputapahtuman ajaksi?
-Ehdottomasti!
7. Sauna Open Air pitää välivuoden. Voisiko Tuhdeista tai jostain muusta tapahtumasta tulla Saunan seuraaja ja tarvitaanko sellaista?
-Sauna oli tärkeä osa Tamperestin kesää, jotain korvaavaa pitää olla.
8. Millä tavalla mainostaisitte itseänne, jotta mahdollisimman moni jaksaisi tulla jo päivällä teitä katsomaan ja kuuntelemaan?
-Meidän musiikissa on välillä hempeilyä ja välillä huudetaan kurkku suorana. Jos ylipäätään pitää musiikista, mieskomeudesta tai naiskauneudesta, kannattaa tulla tsekkaamaan!


 Lauantaita jännityksensekaisella innolla odotellen!

 

"At least you'll die beautiful"

Otsikko on lainaus erään ystäväni kommentista kertoessani tämänkertaisen blogipostaukseni ongelmasta.
Olen jo pitkään ollut huolissani omasta rahankäytöstäni. Shoppailu on varmasti yksi suurimmista paheistani ellei jopa suurin. Olen erittäin impulsiivinen ostaja, lankean helposti mainoksiin ja mielitekoihin minkä seurauksena omistan suuren garderobin vaatteita, kosmetiikkaa, hajusteita, levyjä, taidetarvikkeita, koruja ja hiustuotteita. Totta puhuakseni rakastan näitä kaikkia. Onneksi en sentään ole vielä sortunut laululaitteiden kohtuuttomaan ostamiseen. Omistan kalliin, hyvän mikrofonin ja treenikämpälle soveltuvat kaapit ja mikserin. Isommilta keikoilta kun tähän saakka on löytynyt paikan päältä tarpeelliset vempeleet.
Ostan milloin mistäkin syystä. Milloin ilahduttaakseni itseäni kurjana päivänä, milloin vain puhtaasta mieliteosta. Uusi mekko tai uusi koru piristää raskaintakin päivää. Lisäksi kun addiktoituu tietyntasoisiin tuotteisiin (esimerkiksi hiustuotteisiin), on huonompiin vaikea tyytyä. Itselläni on suomalaisen hauras, luonnonkihara hius joka vaatii erityistä hoitoa antavia tuotteita. Tämän vuoksi satsaan usein laadukkaisiin shampoisiin, hoitoaineisiin, lämpösuojiin ja väriä ylläpitäviin tuotteisiin.

Usein huomaan rahojen hupenevan käsistä parissa viikossa. Saatan ostaa tuotteita jopa ruoan kustannuksella mikä vasta onkin äärimmäisen typerää. Ystäväni lausetta lainaten, "No, ainakin sä kuolet kauniina."
Moitin itseäni toiminnastani, mutta silti jatkan samalla tavalla. Koen myös goottityylin osaltaan edistävän ongelmaani. Monissa alakulttuureissa vaatteet maksavat maltaita ja ulkonäköön panostetaan niin paljon että rahapussi huutaa. Lukiessaan muiden tyylin edustajien blogeja ja tekstejä, tarttuu ostoshalu helposti itseenkin. "Minäkin haluan tuota ja tuota" tai "Oi tuokin olisi ihana."

En missään tapauksessa puolusta huonoa taipumustani mutta en varmasti ole ainoa tyylin edustaja joka kärsii samasta ongelmasta. En osaa sanoa onko minun kohdallani ongelma goottilaista keskitasoa vai pahempaa laatua. Jokatapauksessa siitä pitäisi päästä eroon ja mielialashoppailua pitäisi kyetä vähentämään. Olen itse suunnitellut alkavani listata enemmän tulojani ja menojani toivoen sen saavan minut todella käsittämään sen, kuinka tuhottoman paljon rahaa käytän eri asioihin.
Olisin kiinnostunut tietämään, onko kellään lukijoista kokemuksia näiden asioiden kanssa painiskelusta?

Hyvää yötä kaikille. 

Uusia suunnitelmia ja koruhuttua

Pahoittelen blogihiljaisuutta. Viime aikoina asioita on tapahtunut varsin nopeaan tahtiin ja kiire on ollut melkoinen.
Saatuani tietää koulutuloksesta, en jäänyt tuleen makaamaan. Laitoin aiemmin mainitsemani varasuunnitelman täytäntöön ja hain kahteen kansanopistoon musiikkilinjoille. Hain sekä Oriveden opiston musiikkilinjalle että Helsinkiin Laajasalon opiston musiikkiteatteri-ja oopperalinjalle. Kummassakin on sekä etunsa että haittapuolensa. Jos pääsisin vuodeksi Oriveden opistolle, saisin pitää oman laulunopettajani, pääsisin opiskelemaan teoriaa tehokkaasti, tutustuisin luultavasti monenlaisiin musiikki-ihmisiin ja mahdollisesti myös kuvataidepuolen ihmisiin. Oriveden opistolla on monia erilaisia luovien alojen linjoja kuten musiikki, kuvataide, luova kirjoittaminen ja sarjakuva. Käsittääkseni linjat tekevät toistensa kanssa myös tiivistä yhteistyötä. Jos pääsisin Orivedelle, hakisin saman tien paikkaa asuntolasta sillä näin pienellä varoitusajalla yksiön hankkiminen olisi turhan haastavaa ja tulisi kalliimmaksi.

Laajasalon opiston musiikkiteatteri ja oopperalinjalle pääsy tarkoittaisi muuttoa Helsinkiin. Tässäkin tapauksessa varmasti asuntolaan mikäli vain minulle huone riittäisi. Musiikkiteatteri ja ooppera valmentaa juuri konservatorioiden pääsykokeisiin ja olisi sellaisenaan hyvä ponnahduslauta minulle joka unelmoin ammattiopintoihin hakemisesta. Teoriaa linjalla on vähemmän ja tästä syystä saattaisin joutua käymään erikseen teoriatunneilla opiston ulkopuolella. Se tuottaisi jonkin verran lisätyötä ja vaivannäköä.
Lisäksi linjalla keskitytään musikaalitanssiin ja teatteri-ilmaisuun. Minula ei ole takanani teatterialan opintoja, mutta halu kehittää ilmaisua on suuri. Siitä olisi apua niin bändin kanssa lavaesiintymiseen kuin haaveeseeni päästä joskus tekemään oopperarooleja. Kokemusta ei juuri ole, mutta halua oppia sitäkin enemmän.

Ainoa mikä tosissaan huolettaa minua linjalla on tanssiminen. En ole koskaan ollut liikunnallisesti erityisen lahjaas ja minulla on tiettyjä motorisia vaikeuksia minkä vuoksi tanssiminen on aina ollut minulle haastavaa. Lisäksi minulla on avaruudellisen hahmottamisen vaikeus mikä puolestaan takaa sen, että suuntien hahmottaminen on vaikeaa. Jos tanssiessa esimerkiksi tulisi pyörähtää vasemmalle, saatan minä pyörähtää oikealle. Jo pääsykokeissa on liikunnallisia yhteistehtäviä ja näinollen tätäkin puolta katsotaan. Voi siis hyvin olla etten erotu tanssilla edukseni. Luulisi kuitenkin, ettei jokaiselta voida vaatia jokaisen osa-alueen täydellistä hallintaa. Eiväthän ammatissa toimivat oopperalaulajatkaan käsittääkseni juuri tanssi. Tanssiminen kuuluu enemmän musiikkiteatterin puolelle, eivätkä sielläkään laulurooleja tekevät yleensä esitä niitä näyttävimpiä tanssikohtauksia. Lisäksi opisto on suhteellisen hintava ja opistolla opiskelu on vasta valmentavaa koulutusta. Näinollen voisi kuvitella -ja toivoa ettei sinne pyrkiessä tarvitsisi olla kaikkea kokenut. Tietysti toivon laulun kompensoivan sekä teatteri-ilmaisun kokemattomuuttani ja tanssipuoltani pääsykokeissa.
Kaikesta haastavuudestaan huolimatta Laajasalo jollain tapaa kiehtoo minua jopa Orivettä enemmän. Olen jo pitkään toivonut voivani muuttaa kotikaupungistani, jotta pääsisin haistelemaan uusia tuulia. Helsinki jos joku toisi siihen oivan mahdollisuuden. Lisäksi rakastan oopperaa ja musikaaleja yli kaiken ja jo pelkkä ajatus näyttämöllisen musiikkityön tekemisestä saa minut hihkumaan innosta. Haastetta ei tulisi puuttumaan, mutta saisinpa ainakin jotain aivan uutta elämääni ja eväitä tulevaisuuttani varten.
Pääsykokeiden jälkeen nähdään mihin suuntaan minun on tarkoitus lähteä.

Näin loppukevennyksenä haluan jakaa teidän lukijoiden kanssa erään suomalaisen pop taide-koruja valmistavan yrityksen, Kookygemsin nettisivut. Kookygemsilla oli myyntiteltta Tammerfestien yhteydessä ja bongasin sen itse välittömästi. Päädyin sijoittamaan punamustaan luurankocamee-helminauhaan ja mustiin perhoskorvakoruihin. Jo entuudestaan omistan yrityksen valmistaman mustan helminauhan mustalla ruusulla ja lukossa roikkuvalla sydämellä. Ohessa kuvat omista koruistani napattuina suoraan Kookygemsin nettisivuilta.

 

Rauhallista sunnuntai-päivää kaikille!

Inside my heart is breaking, My make-up may be flaking, But my smile still stays on..

Opiskelupaikka jäi saamatta. Pisteet kertovat ongelman löytyneen haastattelusta, pisteitä muista tehtävistä ropisi kiitettävästi mutta haastattelun pisteet jäivät kymmeneen maksimi kahdestakymmenestä. Luulen haastattelijoiden nähneen minusta sen, että minuun vaikuttaa enemmän vanha visuaalinen taide kuin radikaali, yhteiskuntakriittinen nykytaide. Tämänhenkisiä ihmisiä sitten luultavasti paikkaan haettiin. Lisäksi luulen heidän haistaneen minusta taiteen ja musiikin ristipaloni ja mahdollisesti ajatelleen minun sen vuoksi olevan liian riskialtis opiskelijaksi. Kulttuurialalla aloituspaikat ovat vähissä ja opettajat haluavat olla varmoja opiskelijoiden pysyvyydestä juuri kuvataiteen leirissä. Minusta varmasti näkyi että haluan tehdä sekä taidetta että musiikkia. Tämä saattoi näyttäytyä heille jopa uhkana.
Ei auta kuin myöntää pettymyksen olleen karvas. Jollain tapaa kuvittelin että nykytaiteilijat olisivat nähneet kaksoistaiteellisuuteni pääosin hyvänä asiana. Ei kuitenkaan auta itkeä läikkynyttä maitoa, harmittaa toki aivan vietävästi mutta tilanteelle ei mahda mitään. Luulen että jos tulevaisuudessa haen uudelleen opiskelemaan kuvataiteilijaksi haen kouluun joka on vähemmän nykytaidepainotteinen.
Luulen tiedon olleen minulle erityisen raskas myös sen takia että kulunut puoli vuotta elämässäni on ollut todellista kivikkoa. Henkisiä haasteita ja vastoinkäymisiä olen saanut kohdata toinen toisensa perään. Toivoin että elämääni siunaantuisi koulupaikka sillä se olisi tuntunut ikäänkuin palkinnolta kaikelle läpikäydylle henkiselle raskaudelle.
Välillä läheisten kommentit ovat tuntuneet koostuvan ainoastaan lauseista "Tsemppiä" ja "Koitahan jaksaa:" Yritän parhaani mukaan ja kovasti yritänkin. Koitan potkia takaisin vaikka minua potkittaisiin kovaa päähän. Välillä kuitenkin olo on kuin Queenin kappaleessa Show Must Go On kun hymy on revittävä kasvoille vaikka tuntusi miten tyhjältä tahansa sisältäpäin. Liian usein löydän itsestäni nuken: hymyni on maalattua, se on onttoa.
Aiemmin mainitsemani varasuunnitelma kytee takaraivossani, mutta se toisi mukanaan suuren määrän uusia haasteita. Ennen kuin edes alan pohtia asiaa vakavammin, aion ottaa selvää soveltuisiko se ylipäätään tarpeisiini ja tavoitteideni likemmäs tuomiseen. En aio hötkyillä ennen kuin saan tarkempaa käsitystä asioista. Monitaiteellisuudessani toisaalta on se hyvä puoli että mikäli toinen ovi sulkeutuu, pysyy toinen luultavasti vielä auki. Siinä mielessä koen olevani etuoikeutetussa asemassa. Kaikilla ei näitä ovia ole.

Kuva on otettu ystävästäni Pispalan hylätyllä Tulitikkutehtaalla. Sen symboliikka kuitenkin mielestäni puhuu paljon.

Rakkaudestani oopperaan: Don Giovanni

Olen todella onnellinen siitä että Finnkinon teatterit näyttävät nykyisin maailman huippuoopperoita New Yorkin Metropolitan Operasta. Itse olen hyödyntänyt näitä tilaisuuksia moneen otteeseen ja käynyt katsomassa muun muassa Madame Butterflyn, Toscan, Carmenin, Aidan sekä uusimpana Don Giovannin. Liput kylläkin ovat hinnoiltaan melko suolaisia, mutta uusintanäytökset ovat kuitenkin jonkin verran suoria lähetyksiä huokeampia. Nyt kesäaikaan Finnkino tarjoaa kuluneen kauden oopperoita uusintoina tasaiseen tahtiin. Itse käytin tilaisuuden hyväksi ja ostin lipun Mozartin Don Giovanniin. Mozart on säveltäjänä yksi henkilökohtaisista suosikeistani Sibeliuksen, Griegin ja Beethovenin rinnalla.
Jos oopperan juoni ei ole entuudestaan tuttu, ohessa lainaus Wikipediasta.

"Ensimmäinen näytös
Don Giovanni saapuu kylään palvelijansa Leporellon vetämissä vaunuissa yömyöhällä. Don Giovanni tekeytyy Donna Annan, komtuurin tyttären, sulhaseksi ja ahdistelee tyttöä seksuaalisesti. Donna Anna tajuaa, ettei Don Giovanni ole hänen sulhasensa ja suuttuu tälle. Hänen komtuuri-isänsä saapuu paikalle mutta Don Giovanni tappaa tämän. Donna Anna vannoo sulhasensa Don Ottavion kanssa kostoa, kyläläiset pystyttävät muistopatsaan komtuurille. Leporello nuhtelee isäntäänsä murhasta, mutta Don Giovanni ei ole kuuntelevinaankaan. He kohtaavat Donna Elviran, Don Giovannin entisen rakastetun. Donna Elvira muistuttaa Giovannia että hän vannoi rakastavansa häntä aikoinaan. Don Giovanni lähtee pois ja Leporellolle jää tehtäväksi selittää, että Donna Elvira ei ole ainoa nainen, jota Don Giovanni on vannonut rakastavansa, hän on yksi 2065 muun naisen lisäksi. Leporello laulaa luetteloaarian Madamina, il catalogo e questo (Madamina, tämä kirja on lista). Zerlina ja Masetto, aviopari, juhlivat häitään, Don Giovanni kutsuu juhlaväen jatkamaan kutsuja hänen omassa huvilassaan, Masetto vastustelee, mutta suostuu lopulta tulemaan mukaan. Zerlina ja Don Giovanni laulavat dueton La ci darem la mano (Saan sinut sinne johtaa). Don Ottavio ja Donna Anna pyytävät Don Giovannilta apua komtuurin murhaajan kiinniottamisessa. Donna Anna tunnistaa Don Giovannin isänsä murhaajaksi ja vannoo kostoa raivoissaan. Juhlat jatkuvat Don Giovannin huvilassa, Don Giovanni laulaa samppanja-aarian Fin ch'han dal vino (Viineistä parhaat vieraille tuhlaa). Zerlina lepyttelee mustasukkaista Masettoa puutarhassa. Don Giovanni käskee Leporelloa pitämään Masetton loitolla hänestä ja Zerlinasta ja niin Don Giovanni tanssin huumassa viettelee Zerlinan. Samassa Donna Anna ilmoittaa kaikille, että Don Giovanni on komtuurin murhaaja. Don Giovanni ja Leporello lähtevät pakoon.

Toinen näytös
Leporello uhkaa erota Don Giovannin palveluksesta, Don Giovanni lepyttelee Leporellon rahalla. Nyt Don Giovanni aikoo vietellä Donna Elviran palvelijattaren, hän vaihtaa Leporellon kanssa vaatteita voidakseen paremmin lähestyä häntä. Don Giovanni kertoo rakkaudestaan uudelle ihastukselleen. Masetto saapuu parin talonpojan kanssa kostaakseen Don Giovannille ja he lähtevät naamioituneen Leporellon perään. Masetto jää kahden Leporelloksi naamioituneen Don Giovannin kanssa, Don Giovanni antaa tälle perinpohjaisen selkäsaunan. Leporello riisuu Don Giovannin vaatteet yltään ja livahtaa tiehensä. Don Ottavio kertoo rakastavansa Donna Annaa. Don Giovanni on vetäytynyt hautausmaalle, jossa kuolleen komtuurin patsas puhuttelee häntä. Don Giovanni kutsuu tämän illalliselle, mihin patsas vastaa myöntävästi. Don Giovanni lähtee valmistamaan illallista. Donna Elvira pyytää Don Giovannilta viimeisen kerran, että tämä muuttaisi tapansa, tämä ei kuitenkaan suostu. Komtuurin patsas saapuu paikalle ja vaatii Don Giovannia parantamaan tapansa, Don Giovanni lausuu vastaukseksi 9 kertaa ei ja silloin tämä heitetään helvettiin."

Lähde: Wikipedia

 METin Don Giovannissa oli taitava laulajakaarti. Päällimmäisenä minuun teki vaikutuksen Don Giovannin palvelijan Leporellon roolin laulanut Luca Pisaroni. Mies oli upeaääninen basso-baritoni ja todella taitava, eläväinen näyttelijä. Mielestäni jopa Don Giovannia esittänyt Mariusz Kwiecien jäi palvelijansa varjoon vaikka oli taitavaa hänkin.
Naisia, Donna Annaa ja Donna Elviraa esittäneet Marina Rebeka ja Barbara Frittoli eivät kuitenkaan tehneet kovin suurta vaikutusta. Molemmiat olivat teknisesti taitavia laulajia, mutta kummankaan äänellinen ilmaisu tai näyttelijäntaito ei riittänyt vakuuttamaan minua. Varsinkaan Donna Annaa esittänyt Marina Rebeka ei osannut ilmaista laulullaan tai esiintymisellään kovin taitavasti surua, tuskaa tai rakkauden tunnetta. Roolisuoritus jätti jopa hieman kylmäksi.
Mielestäni alkupuolella oopperan juoni osittain hieman laahasi. Mozartin musiikki kannatteli koko ajan ja piti kiinnostuksen vireillä mutta aika ajoin tarinallisesti ooppera laahasi. Kohtaukset olivat pitkiä eikä tarina ajoittain päässyt laisinkaan etenemään. Erityisesti juuri oopperan alkupuolella tämä häiritsi. Olen nähnyt monia oopperoita jossa vastaavaa laahaamisen tunnetta ei ole tullut.. Loppupuolella tarina kuitenkin lähti etenemään joutuisammin ja myös musiikillinen huipentuma sijoittui oopperan loppuun. Kohtaus jossa kuollut komtuuri tulee noutamaan Don Giovannia on oopperan juonellinen ja musiikillinen kliimaksi. Teatraalinen minäni suorastaan rakastaa kyseistä kohtausta ja hyrisee tyytyväisyyttään.

Liitän loppuun mukaan METin loppukohtauksen komtuurin saapumisesta sekä vanhemman version samasta kohtauksesta joka on vähintäänkin yhtä vaikuttava. Kuulostelkaa näitä.

 

Inspiraatiosta ja levottomuudesta

Vieraillessani tänä keväänä ystäväni kanssa Helsingissä Kiasman "Thank you for the Music" musiikkia ja fanikulttuuria käsittelevässä näyttelyssä, inspiroiduin valtavasti kuvataiteilija/valokuvaaja Terhi Ylimäisen Deliverance -sarjan töistä. Ylimäinen on Helsinkiläinen taiteilija joka promokuvaa bändejä, (kuvia mm. MyGrain, Children of Bodom, Stam1na, Kiuas yms.) valokuvaa keikkoja ja maalaa tauluja valokuviensa pohjalta. Itseeni vetoaa hänen töissään toistuva voimakas liike, synkkyys, dramatiikka, suppean väriskaalan taidokas käyttö, voima sekä musiikin ja taiteen yhdistäminen. Terhi Ylimäisen työt inspiroivat minua itseäni maalaamaan musiikkiaiheisia tauluja. Jokin aika sitten inspiroituneena Ylimäisen tauluista aloitin valtavan taulun maalaamisen erään Deadwinter's Childin keikkavalokuvan pohjalta. Lisään kuvan taulusta blogiini kunhan saan sen valmiiksi.
Jonakin päivänä olisi mahtavaa voida toteuttaa teoksia, jossa tauluihin tai suurikokoisiin kuvasarjoihin voisi yhdistää joko äänitettyä musiikkia tai jopa mahdollisesti elävää musiikkia. Toivon hartaasti, että eteeni avautuisi reittejä joiden avulla kykenisin käyttämään visuaalisuutta ja musiikkia yhdessä.
Suosittelen kaikkia lukijoita tutustumaan Terhi Ylimäisen teoksiin. Kommentoikaa ihmeessä mitä mieltä niistä olette ja vaikuttavatko ne millään tapaa teihin? En uskalla liittää valokuvia teoksista blogiini suoraan tekijänoikeusrikkomuksen uhalla, mutta linkin kautta pääsette Ylimäisen kotisivuille ja suoraan Delivarance-sarjaan.

Toinen asia mistä haluan tässä postauksessa mainita liittyy sisälläni kalvavaan jatkuvaan levottomuuden tunteeseen. Vain puolentoista viikon kuluttua pitäisi olla selvillä pääsenkö hakemaani kouluun vai en. Mikäli ovet kouluun eivät aukea, joudun mahdollisesti laatimaan varasuunnitelman opiskelupaikan suhteen joka muuttaisi elämääni monellakin tapaa. Toisaalta ajatus kiehtoo minua valtavasti ja toisaalta tuntuu uhkaavalta. Jos toteuttaisin kyseisen varasuunnitelman joutuisin samalla kertaa kohtaamaan rysän elämänmuutoksia yhdellä kertaa. Siinä on oma houkuttelevuutensa ja pelottavuutensa.
Jonkin ajan kuluttua olen kuitenkin viisaampi tässäkin asiassa ja osaan sanoa, onko varasuunnitelmille tarvetta vai ei. Siihen saakka joudun elämään epätietoisuudessa ja olemaan levoton.

Juhannustunnelmia

Vietin juhannusaaton sekalaisessa seurassa telttailun, uimisen, ruoanlaiton, hörhöilyn ja valokuvailun parissa kauniilla retkeilyalueella lähellä Orivettä. Retkelle lähtöä varten jouduin lainaamaan teltan ja ostamaan kokonaan uuden takin ja kengät jotta selviäisin kaksi päivää maastossa. Kenkävalikoimani on tähän saakka koostunut lähinnä korkokengistä, korkosaappaista ja ballerinoista. Harva tuskin edes olisi uskonut minunlaiseni naisen (isolla N:llä) lähtevän mukaan tämän tyyppiselle retkelle. Päätin kuitenkin näyttää, että myös minunlaiseni hameotus osaa repäistä. Huppari niskaan, maastohousut ja lenkkarit jalkaan ja menoksi.
Retkeilyalue oli suomalaista luontoa parhaimmillaan. Kauniita kallioita ja sankkaa metsää aavojen järvien ympäröimänä. Olen onnellinen, että tulin ottaneeksi matkaan kamerani, Nikon D5100, sillä sain napattua alueelta monia hyviä otoksia.

"Kautta Erämaajärven matkaa kulkuri yksinäinen"

Huomatkaa pikkuinen, pitkänokkainen lintu. Ressukka oli hädissään, sillä liikuimme hyvin lähellä sen kanervikossa taapertavia poikasia.

Yllätyin siitä kuinka kylmä yöllä teltassa oli. Puin ylleni kolme vaatekerrosta ja olin tiiviisti koteloituneena makuupussini sisään, mutta silti aamuyöstä palelin kuin horkassa. Onneksi auringon noustessa lämpötila alkoi nopeasti nousta. 

Vastaavanlaisen reissun voisi tehdä joskus uudelleenkin kunhan vain osaa varata riittävästi vaatetta matkaan. Joskus tekee todella hyvää irtautua hälystä ja kiireestä ja lähteä luonnon keskelle.

Näissä tunnelmissa toivotan kaikille hyvää juhannuksen loppua!

Goottikirppis

Sana joka kiertää tällä hetkellä jokaisen tyylin edustajan huulilla. Myös minä haluan avata sanaisen arkkuni aiheesta. Olen hyötynyt kyseisestä Facebook-sivusta valtavasti. Edullisia, upeita löytöjä on tullut tehtyä jo monia. Parasta on jos myyjän kanssa onnistuu tekemään treffit ja tavara vaihtaa omistajaa kasvotusten. Viime viikon perjantaina noudin suoraan myyjältä punamustan Gothic lolita & Punkin minihameen hintaan 10 euroa. Veikkaanpa että kyseisestä minihameesta kehkeytyy yksi kaikkein käytetyimmistäni.

Joskus myös tavallisilta kirpputoreilta onnistuu tekemään hyviä löytöjä, mutta goottikirppikseltä löytää juuri tähän skeneen soveltuvaa tavaraa. Myynnissä on vaatteita, kenkiä, korsetteja, kirjoja, elokuvia, kuiturastoja, hiuslisäkkeitä, kosmetiikkaa, musiikkia ja sisustustavaraa. Kaikkea mitä vain kuvitella saattaa. 

Jos ette ole vielä ehtineet tutustua kyseiseen sivuun, suosittelen sitä lämpimästi!

Asukuvaa lauantailta

 Paita: Seppälä

Korsetti: Handmade by Lumira

Hame: Second Hand, Gothic Lolita & Punk

Sukkahousut: H&M

Hiuslenkki: Glitter 

On vaikea käsittää kuinka onnistun tässä kuvassa näyttämään aivan mahdottoman kylmältä ja ylimieliseltä. Itseäni se huvittaa kovasti sillä en yleensä ikinä näytä tuolta valokuvissa. Tämä on kuitenkin ainoa kuva joka minusta on otettu uusi hame päälläni. 

Hyvää yötä kaikille!

Sanasia äänestä

Tänään lauloin ensimmäistä kertaa viikon sairastelun jälkeen. Minulla todettiin alkuviikosta poskiontelotulehdus ja heti perään keuhkoputkentulehdus. Eipä siinä, antibioottikuurille mars!
Musiikkiopistovuosi on kevään osalta ohi, mutta lauluopettajani pitää tavalliseen tapaansa kesäkursseja oppilailleen. Tänään kokeilin ensimmäistä kertaa, miten ääni toimi tulehdusten jäljiltä. Iloiseksi yllätyksekseni sain todeta, että vaikka puheääni aika ajoin edelleen käheytyykin, laulu sujui olosuhteisiin nähden vallan kauniisti. Tuntui valtavan hyvältä voida jälleen käyttää ääntään. Välillä todella turhauttaa omistaa instrumentti, joka on kaikkein herkin menemään epäkuntoon.

Viime keväänä tein ensimmäisen musiikkiopistotason laulututkintoni. Jos jonakin päivänä olen siinä pisteessä, että pääsen pyrkimään konservatoriolle, on tutkintoja pääsykoetta varten suoritettava vielä monta.
Tutkinnon jälkeen äänenkäytössäni on ollut työstettävää muun muassa virheellisen seisoma-asentoni takia, johon olen viime ajat parhaan kykyni mukaan pyrkinyt vaikuttamaan. Laulajan tulisi seistä kyljet pitkinä, yläkeho rentona ja jalat aavistuksen verran koukussa. Itselläni on ollut koko iän virheellinen seisoma-asento, sillä seison polvet oienneina. Tämä taas vaikuttaa ryhtiini ja sitäkautta äänenmuodostukseen. Instrumentti ei soi kauniisti jos se on jollakin tapaa "vänkyrällä." Lisäksi olen kärsinyt kuluneena keväänä niska-hartiaseudun kireydestä stressin takia ja myös tämä on tuottanut ääneen kireyttä. Laulajan kehon tulisi olla kokonaisvaltaisesti joustava. Luonnollisesti myös kasvojen lihasten jännittäminen vaikuttaa äänenmuodostukseen ja sointiin. Jos joku innostui aiheesta enemmän, ohessa linkki melko kattavaan tietopakettiin: http://www.turunkonservatorio.fi/userfiles/Tiedostot/nenhuolto-opas-valmis.pdf

Laulunopiskelu on ainaista työtä ja itseensä on kyettävä menemään jatkuvasti. On todettava, ettei koskaan tule täydelliseksi ja kun edellisen vuoren ylittää, on vastassa seuraava. Laulajan on oltava nöyrä ja valmis kehittymään jatkuvasti. Vain sillä tavalla on mahdollisuus tulla paremmaksi. Sama koskee varmasti jokaista instrumenttia eikä rajoitu edes pelkkään musiikin kenttään. Sama pätee kaikkeen oppimiseen. Ääni kuitenkin on hyvin henkilökohtainen asia, sillä jokaisella on oma persoonallinen äänenvärinsä ja sointinsa johon ei voi itse vaikuttaa. Jos joku ei tällöin pidä persoonallisesta äänenväristäsi tai sen soinnista, voi kritiikki tuntua melko raskaalta. Kritiikkiä on kuitenkin vain opittava kestämään, niin kovalta kuin se tuntuukin. Itselläni on tässä vielä valtavasti oppimista ja iso kasvamisen paikka. Ääneni on minulle niin suuri, henkilökohtainen osa minua, että sitä koskevat tunteet ovat usein voimakkaita.

Laulun-kuten kuvataiteenkin suhteen olen todella kunnianhimoinen ja minulla on valtavasti tahtoa päästä pitkälle. Teen sen eteen valtavasti työtä ja toivon sen kantavan vielä jonakin päivänä hedelmää. Ainoan huolenaiheeni laulunopiskelun etenemiseen tuo musiikin teoria, jota tulisi opiskella samassa tahdissa itse instrumenttiopintojen kanssa. Minulle teoria on aikamoinen kivi kengässä. En ole koskaan ollut haka matematiikassa ja koska musiikin teoria on hyvin matemaattista, se tuottaa minulle suuria hankaluuksia. Hammasta purren kuitenkin menen eteenpäin ja toivon parasta. Tähän mennessä olen suorittanut teoriaa 2. kurssiin saakka.

Oman ääneni persoonallinen leima on sen tummuus ja samanaikainen heleys. Monet ovat luonnehtineet sitä yhtäaikaisesti tummaksi ja heleän huilumaiseksi. Olen ollut todella kiitollinen ihmisiltä saamastani kauniista palautteesta. Se auttaa uskomaan itseensä ja tavoitteisiinsa.
Minulle laulaminen on kuin kehon puhdistamista. Tuntuu kuin laulaessa suustani vapautuisi äänen ohella kehon sisälle lukkiutunut negatiivinen energia. Huomasin tämän jälleen kerran tänään tunnilla päästäessäni viikon aikana lukkiutunutta huonoa oloa äänen mukana ulos. Laulamisen jälkeen olo oli rutkasti kevyempi ja onnellisempi. Tunne joka sisälleni leviää onnistuneen lauluharjoituksen päätteeksi on niin kokonaisvaltaisen onnellinen, että sitä on hankala verrata mihinkään. Sitä tuntee itsensä jollakin tapaa hyvin puhtaaksi ja kauniiksi.

Tällä hetkellä harjoittelen haastavia korukuviollisia aarioita. Äänen kiinteänä soimaan saaminen aarioiden pitkissä, lurittelevissa korukuvioissa onkin helpommin sanottu kuin tehty. Sitä on kuitenkin todella hyödyllistä harjoitella. Liitän loppuun muutaman aarian Youtubesta joiden kanssa olen viimeaikoina saanut painiskella. Amarilli, mia bella on yksi tämänhetkisiä suosikkejani. Valitsin Cecilia Bartolin version, sillä laulajatar on yksi ehdottomia henkilökohtaisia suosikkejani ja korukuvioiden mestari. Youtubesta en kuitenkaan löytänyt muuta kuin hiukan erikoisemman, kitarasäestetyn konserttiversion. Henkilökohtaisesti pidän enemmän perinteisemmästä, vanhan Arie Antiche-levyn versiosta.
Myöskään muista etsimistäni lauluista en löytänyt haluamiani versioita Youtuben ihmemaailmasta. Handelin Del minacciar del ventosta en löytänyt laisinkaan naisen laulamaa versiota ja The Wakeful Nightingalen Youtube-versiot olivat kaikki todella kehnoja. Ajatus tulee luultavasti kuitenkin ymmärretyksi ontuvista versioinneista huolimatta.

 Laulullisissa tunnelmissa toivotan kaikille hyvää viikonalkua!

Milloin pelko katoaa

Olisinko onnellinen

Kuullessani yleisön pauhun

Tuntiessani liekkien syövän minut päästä varpaisiin

Kuollessani joka ilta lavalla uudelleen

Sukeltaessani muotojen ja värien virtaan

Maalia käsissäni

Kuullessani jonkun kertovan,

Ei tarvitse pelätä,

Ei toista kertaa kahtia revetä

Milloin pelko katoaa,

Pelko pettävistä unelmista,

Hauraista raunioista

Kannanko kaiken avainta mukanani

Avainta jota en näe

En tahdo nähdä lammen rannassa

Vettä ilman kuvajaista

Univeisten viiltämiä haavoja

En tahdo kuulla pilvien putoavan

En tahdo silmiä sulkea

Varistan pois tähdenlennon tomun

Eihän se tartu hameenhelmoihin

Ei ainakaan minun

Minä yksin en voi sammua yössä

Vaan milloin pelko katoaa?

Runon kontekstista irrallinen piirros "Ensilumi: Hän ei koskaan tullut" vuodelta 2011

Kuvataiteen lukiodiplomityö 2011 "Vuoropuhelu"

Viime syksynä ennen valmistumistani lukiosta, otin vastaan valtavan haasteen tarttuessani kuvataiteen lukiodiplomiin. Valitsin aiheekseni "Silmin kuultua, korvin nähtyä" jossa ohjeistettiin audiovisuaalisen teoksen toteuttamiseen. Tehtävä oli kuin minulle laadittu, sillä juuri audiovisuaalisuus on viime aikoina voimakkaasti kiehtonut minua musiikillis-kuvataiteellisen taustani takia. Olen vasta alkanut käsittää, kuinka suuri voimavara kuvataide ja musiikki voisivatkaan olla yhdessä ja kuinka valtava vahvuus kokemani kahden taiteenlajin välinen synestesia saattaa minulle tulevaisuudessa olla. Parhaimmassa tapauksessa siitä saattaa tulla oma, persoonallinen leimani, jos pääsen opiskelemaan alaa.
Lukiodiplomissa päädyin toteuttamaan maalausparin Deadwinter's Childin kappaleen "The First Snow Wove Her Shroud" pohjalta. Kappale ei ole minun sanoittamani, mutta tulkitsen sitä vahvasti omalla tavallani. Kappale löytyy myös uusimmalta Orchids from the Abyss-demoltamme ja sen voi kokonaisuudessaan kuunnella ja ladata Myspacesta ja Mikseristä. Demosta löytyy myös painettuja kappaleita ja niitä voi kiinnostuksen puitteissa tiedustella 4 euron hintaan.

http://www.myspace.com/deadwinterschild

http://www.mikseri.net/deadwinter

The First Snow Wove Her Shroud 

Mus. Myyryläinen & Salovaara

Lyr. Koljonen

Stone cold soil
and dress of fallen leaves
the mire upon my head

Why should I weep for myself
I was all you ever hoped to be

Even now you are
in pure white shroud
like snow upon the elms
or a silver-lined cloud

Clouds lay their blessings just for me
The fairest dream I dreamt to see
bereft or left to be
There's no sorrow in me
 

Halls would echo in hollow notes
and the wind would rush through me
Never would I hold you, never would I sleep

My knees bleed, yet stone shan't give in
Dust is dust and flames live to perish

When morning brings no comfort night will linger on
And all hope is in vain
my atonement is you

Come to me through the walls of sleep
oh forget me and be set  free...

Through your eyes I witnessed daylight
for those of mine you swore to dead of night

Clouds lay their blessings just for me
The fairest dream I dreamt to see
bereft or left to be
There's no sorrow in me

No tears please

And as the sun dies, draws away it's rays
Dispels the spark of hope within
By the light of day, she fades away
Forever she will set in peace with him

Tulkitsen kappaletta seuraavasti:
Kuolema on erottanut pariskunnan ja he käyvät makaaberia vuoropuhelua haudan molemmin puolin. Mies on jäänyt jumiin elämäänsä eikä osaa jatkaa eteenpäin. Hän on ehkä menettänyt jossain määrin jopa todellisuuden tajuaan.
Päivän valjetessa myös mies siirtyy ajasta ikuisuuteen ja pariskunta löytää yhteisen rauhan  rajan tuolla puolen. Kuulija voi vain arvuutella, onko vuoropuhelu todellisuudessa käyty, vai onko se vain miehen päänsisäistä hourailua.


Diplomin 1. taulu "Apart" kuvaa vuoropuhelua haudan molemmin puolin. Syksy on lopuillaan, ensilumi on satanut haudalle ja ilma viilenee. Voimme vain arvuutella, kuinka kauan nainen on jo maannut mullan alla. Kasvot ja kukat ovat vielä säilyttäneet kauneutensa, joten luultavasti kuolemasta on kulunut vain vähän aikaa. Toisaalta koko työ on hyvin symbolistinen ja käsite aika ei siinä luo juuri merkitystä. Taulujen välillä aikaa on saattanut vierähtää pitkäkin tovi, ehkä kuukausia, ehkä vuosia.  Mies on saattanut käydä haudalla pidemmänkin aikaa säännöllisin väliajoin.

Pahoittelen kuvien huonoutta. Reprokuvaaminen on vasta harjoittelun asteella ja työt ovat niin valtavia, että niiden ulkona kuvaaminen osoittautui todella työlääksi.

Diplomin 2. taulu "Atonement" kuvaa pariskunnan uudelleen kohtaamista rajan takana. Enää ei ole aikaa, ei paikkaa, vain jonkinlainen hengetön jälleennäkeminen paikassa jolla ei ole nimeä. Halusin tuoda tauluun täydellisen kirkkauden, sillä enää pariskunta ei kohtaa yötä. On vain jotain lopullista, ajantonta rauhaa. Molempien kasvoilta paistaa iätön tyyneys. Saan itse valtavaa voimaa katsoessani taulua. Naisen kasvoilla oleva rauha luo sisimpääni tyyenyden tunteen ja se tuntuu valtavan hyvältä. Muu maailma liikkuu edelleen, mutta nainen ja mies ovat poissa. He ovat onnellisia siellä minne ovat yhdessä päässeet.

Kertokaahan-huonoista kuvista huolimatta, mitä ajatuksia teos teissä herättää ja kummasta taulusta pidätte enemmän?