Seuraa pitkä sepustus uusista lauluteknisistä oivalluksista. Tässä kohtaa suosittelen lopettamaan postauksen lukemisen, mikäli kyseinen aihe ei kiinnosta.
Uuden laulunopettajan myötä olen oppinut lisää itsestäni, laulullisista maneereistani, virheasennoistani ja teknisistä puutteistani. Arvostan opettajassa suoran, rehellisen krtitiikin antamisen kykyä unohtamatta kuitenkaan oikeassa paikassa annettua positiivista palautetta (silloin kun sille on oikeasti aihetta.)
Tuntuu hienolta, että vastedes tiedän mihin minun tulee kiinnittää tarkemmin huomiota. Yksi parhaista tietämistäni asioista on haastaa itsensä ongelmallisten lauluteknisten asioiden parissa ja eräänä päivänä kokea huumaava onnentunne työstetyn asian oppimisesta. Joskus asioiden ymmärtäminen voi viedä vuosia, näin ainakin itselleni on käynyt. Eri opettajat myös käyttävät erilaisia mielikuvia havainnollistamaan tekniikkaa ja eri ihmisille luonnollisesti toimivat erilaiset ajatuskuvat. Uuden opettajan myötä olen käsittänyt sellaisiakin tekniikkaan liittyviä nyansseja, jotka ovat olleet minulle teoriassa entuudestaan tuttuja mutta jotka vasta eritavalla kerrottuina ovat kirkastuneet. Tästä syystä suosittelen kokeilemaan erilaisia opettajia, uudet opettajat näyttävät aina asioita uudesta vinkkelistä. Toki hyvästä opettajasta kannattaa pitää kiinni sellaisen löydyttyä, sitä en kiistä.
Itse olen viime viikkoina tehnyt kovasti työtä aktiivisemman laulutuen kanssa. Olen harjoittanut palleani ja syvien vatsalihasteni aktiivisuutta, jotta laulusta tulisi kiinteämpää ja linjakkaampaa.Olen myös ymmärtänyt toden teolla fyysisen kunnon merkityksen laulajan työssä ja tajunnut omassa kunnossani olevan kohottamisen varaa. Klassinen laulu on todella fyysistä, sitä voidaan oikein tehtynä verrata jopa urheiluun. Lisäksi laulajan lihaskunto vaikuttaa siihen, kuinka pitkä äänen elinkaari on. Hyväkuntoisen ihmisten ääni säilyy toimintakykyisenä pidempään. Laulajan on siis enemmän kuin tärkeää pitää huolta kehostaan, sillä keho on kokonaisvaltainen työväline ja sen kunto vaikuttaa ratkaisevasti uran pituuteen.
Lisäksi olen käsittänyt ajattelevani kasvotyöskentelyä laulussa aivan liian monimutkaisesti. Olen yrittänyt tuottaa ääntä paljon monimutkaisemmilla tavoilla kuin tarvitsisi. Oli todella hämmentävää ja valaisevaa käsittää enemmän olevan vähemmän Olen saanut istutettua päähäni ajatuskuvia, jotka auttavat minua pääsemään haluttuun äänentuottoon ja terveempään tapaan laulaa. Vielä en ole loistava, mutta ensimmäinen askel kohti kehitystä on otettu.
Lifestyle-päivitykset jäävät luultavasti blogissani tulevaisuudessa entistä pienempään osaan. Taloudellinen tilanteeni muuton jälkeen on romahtanut murto-osaan aiemmasta, joten shoppailua ei juuri enää harrasteta. Onneksi Facebookin goottikirppis on keksitty, samoin normaalit kirpputorit. Tänään tosin sijoitin uusiin syyskenkiin, sillä säät alkavat olla liian sateiset ballerinoilla tassutteluun. En todellakaan tahdo flunssapöpöjä kimppuuni.
Nautin suunnattomasti pimeistä syysilloista. Pimeässä voin polttaa punaisia tuikkukynttilöitä asunnossani. Kynttilöiden polttaminen rentouttaa ja luo tunnelmaa, suosittelen kyseistä harrastusta kaikille.
Näissä ajatuksissa toivotan kaikille hyvää yötä ja ihanaa alkavaa viikonloppua. Muistakaa tehdä asioita joita rakastatte ja joiden takia koette elämän elämisen arvoiseksi. Ainakin minun hyvä oloni on tällä hetkellä puhtaasti sen ansiota. Olen uskaltanut seurata unelmiani, tehdä ratkaisuja ja nyt olen matkalla kohti niitä asioita joita haluan tehdä elämässäni kaikkein eniten.
Olipa ihana päivitys. Sai hymyilemään. Kuulostaa mukavalta, että sullakin onrentotuneempi ja helpottuneempi olo. Ihailen että meet eteenpäin, ilman epätoivoa. Lämpimiä syysiltoja!
VastaaPoistaHalaus!
Joo, pitkästä aikaa tuntuu siltä että elämällä ja unelmilla on oikeasti tilaa. :) Halaus sinne myös!
PoistaMukavaa että oot viihtynyt täällä, ja siellä koulussa! ^^ Kannattaa tosiaankin olla rohkea ja vaihtaa välillä maisemaa, opettajia ja niin edelleen. Siinä saa yleensä enemmän kuin mitä menettää.
VastaaPoistaJos sitä itsekin alottaisi varovaisen kynttilänpolttelun (olen niin hajamielinen, että jää aina varmuuden vuoksi vähän vähemmälle :p)
Joo, viihdyn täällä enemmän kuin hyvin. :)
PoistaKannattaa hankkia nättejä kynttilöitä, niiden polttaminen jos mikä luo estetiikkaa iltoihin.
Laukku on muuten ollut aivan ihana! Päässyt heti suurkäyttöön. Kauniimpaa veskaa ei ole vielä kävellyt vastaan. :)
Todella kiva kuulla, että sulla menee hyvin ja olet onnellinen :) Tuosta on hyvä ponnistaa ylemmäs ja ylemmäs kun mielikin on korkealla!
VastaaPoistaOih kyllä, kynttilöitä on tullut jo poltettua useamman viikon iltaisin <3 Eilenkin illalla oli aivan ihanaa kun ulkona satoi ihan saavista kaatamalla ja sisällä oli pimeetä, ainostaan kynttilät paloivat :) Hyvä elokuva ja punaviini kruunasi illan ihan täydelliseksi <3
Pitikin kysyä, miten teidän bändillä menee tällä hetkellä :)? Oletteko jo löytäneet soittajia ja pitäneet koe soittoja uusille :)?