lauantai 28. heinäkuuta 2012

Tuhdimmat tahdit

Ennen keikan alkua ehdin olla jännityksen tuomassa kipsissä vuorokauden. En ole koskaan ennen kärsinyt vastaavastanlaisesta ramppikuumeesta vaikka keikkajännitys minulle jo melko arkipäiväistä onkin.
Tuhdimpien Open Stage-tapahtuma kesti kello 11.30-15.30 välisen ajan ja Deadwinter's Childin oli määrä esiintyä viimeisenä. Open Stagen muusta kattauksesta vastasivat Speedink, The Jaszer Arafats, Killjoy Corporation, sekä Kina. 
Open Stagen jälkeen lauteille astelivat nimekkäämmät bändit: Anthriel, Lunar Path, Battle Beast, The Cowerpoint sekä viimeisenä muttei vähäisimpänä Sonata Arctica.

Raahauduin sängystä ylös jo kahdeksalta aamulla, sillä olin sopinut kampaajani kanssa keikkahiusten laitosta. Halusin tosissani panostaa ulkoiseen olemukseen, sillä tiesin Tuhdimpien tahtien lavan ja puitteiden olevan suuret.
Saavuimme keikkapaikalle yhden jälkeen, jolloin Open Stage oli jo kovaa vauhtia meneillään. Soittajien keskuudessa liikkui huhua, jonka mukaan kaikkien bändien oli määrä typistää settiään kahteenkymmeneen minuuttiin. Myöhemmin huhu osoittautui perättömäksi ja saimme kuin saimmekin soittaa kokopitkän puolentunnin setin. Kerrankin backstage oli varustettu laulajalle sopivalla juotavalla: jääkaappi oli täynnä vesipulloja. Nappasin mukaani pullollisen vettä ja pian pääsimmekin jo nousemaan lavalle.
Kuten arvata saattaa, ei yleisöä päivätapahtumaan pikkubändejä katsomaan ollut saapunut järin sankoin joukoin. Keikan edetessä kuitenkin uteliaita ihmisiä lipui telttaan lisää.
Ammattimiksaajat hoitivat työnsä hyvin, sillä kaikki soittimet kuuluivat lavalle edes jossain määrin. Seitsenhenkisellä bändillä kun usein jokin soittimista jää toisen jalkoihin. Jos toista korostetaan, menettää toinen tilaansa. Kappaleita yhä sovittamalla näitä ongelmia olisi mahdollista vähentää.

Tällä kertaa sain kiinni parhaasta esiintymistunteesta pitkään aikaan. Jännitys kaikkosi ensimmäisen kappaleen aikana, rentouduin ja löysin itseni fiilistelemästä täysin rinnoin.
Eläytyminen kuitenkin vaati veronsa, sillä suosikki helmikaulakoruni hajosi kesken moshauksen ja helmet lentelivät ympäri lavaa. Voi sitä harmin määrää.
Lavan suuri koko antoi kaikille täydet mahdollisuudet liikkua vapaasti. Seitsenhenkiselle bändille suuri lava tuo paljon helpotusta, sillä baarikeikoilla pienillä lavoilla mahtuu hädin tuskin kääntymään.


Keikan loputtua jäin festarialueelle yksin, sillä muut eivät jaksaneet jäädä osottamaan Sonata Arctican keikkaa joka oli määrätty alkamaan vasta 22.30. Itse jäin pyörimään alueelle ja hämmentyneenä suostuin yhteiskuvaan keikkaamme seuranneen miehen kanssa. Olin äimistynyt ja todella otettu siitä, että minun kanssani pyydettiin päästä yhteiskuvaan. Jäätyäni yksin, tulivat myös monet muut keikkaa seuranneista kiittelemään ja kehumaan erityisesti laulua. Olin todella iloisesi otettu. 
Tuhdimpien tahtien keikka oli yksi Deadwinter's Childin tämänhetkisen historian parhaita, eheä kokonaisuus toimi mainiosti. Keikka oli kuitenkin myös omalla tavallaan hyvin haikea sillä tämän keikan myötä hyvästelimme basistimme ja rumpalimme. Ellemme pian löydä sopivia uusia soittajia riveihimme, odottaa meitä keikkatauko joka ei olisi kenellekään bändiläiselle mieleen. 

Minulle oli virkistävää jäädä seuraamaan Sonata Arctican keikkaa, sillä olen nähnyt bändin viimeksi vuosia sitten. Nykyisin en enää juuri edes harrasta metallibändien keikoilla käymistä, sillä keskityn enemmän laulun harjoitteluun ja omiin esiintymisiin. Tämänpäiväinen Sonata Arctican keikka kuitenkin palautti mieleeni vanhat ajat jolloin kävin ahkerasti katsomassa keikkoja ja sytytti uudelleen ainakin jonkinasteisen keikoillakäyntikipinän. Saa nähdä, löydänkö itseni mahdollisesti taas metallikeikoilta ensi syksynä.

Alla vielä muutama lisäkuva Tuhdimpien keikastamme. 




Tästä päivästä jäi kasa hienoja muistoja. Iso kiitos kaikille paikalla olleille!

torstai 26. heinäkuuta 2012

Korsetista esiintymisvaatteena


Korsetti on jo vuosia ollut lava-asujeni peruskivijalka. Korsetti ja laulaminen taasen eivät aina ole se paras yhdistelmä ja tästä syystä tahtoisinkin valottaa hieman korsetin käyttöä näin laulajan näkökulmasta.
Korsettia käyttäessään, laulaja joutuu ottamaan monia seikkoja huomioon. Korsetin malli vaikuttaa paljolti siihen, onko sitä mahdollista käyttää esiintyessä. Itse en suosi rinnan alle ulottuvia malleja, sillä koen niiden tuovan rinnan yli ulottuviin malleihin nähden enemmän painetta pallealle. Pelkkä overbust-malli ei kuitenkaan riitä, sillä mallista riippuen toiset korsettimallit rajoittavat hengittämistä toisia enemmän. 

Raskasluutettu metalliluinen korsetti on oma suosikkini juhlakäyttöön. Se tukee ryhtiä ja luo kauniin silhuetin vyötärölle.  Tästä huolimatta se toimii huonosti laulettaessa, sillä se puristaa palleaa liiaksi. Klassinen laulajan on kyettävä kantaviin, pitkiin ääniin ja näinollen happea on saatava riittävästi. Itse olen kokeillut keikkakäytössä sekä metalliluutettua että muoviluutettua korsettia ja todennut muoviluutetun käytön paljon helpommaksi. Muoviluutetut korsetit ovat kevyempiä, eikä niitä ole tarkoitettu muokkaamaan rajusti kehon muotoja. Ne eivät ole päällä yhtä kauniita kuin metalliluutetut ja menettävät nopeasti käytössä muotonsa. Esiintymiskorsetteina ne kuitenkin ajavat asiansa. 
Jos kuitenkin metalliluutettua korsettia päätyy lavalla käyttämään, on kiristyksen suhteen oltava erityisen tarkkana. Metalliluutettua korsettia keikalla käyttäessäni varmistan oikean kiristysasteen moneen kertaan ennen astumista lavalle. Oikeaoppinen korsetin kiristystapa on nyörityksen tasalevyisyys koko selän mitalta. Laulaessa tätä ei kuitenkaan voi toteuttaa, sillä pallean laajenemiselle on jätettävä tarpeeksi tilaa. Vyötäröltä senttejä on mahdollista kiristää, mutta ylhäältä kiristys on jätettävä minimiin. Sanomattakin on selvää, että tällöin lopputulos ei näytä kovinkaan kauniilta. 
Muoviluutetulla korsetilla kiristys on mahdollista tehdä hieman tasaisemmin. Vaikka lisäsenttejä kiristäisi jokusen myös ylhäältä, eivät kevyet muoviluut kykene puristamaan liiaksi palleaa. Tietysti myös muoviluutettujen kanssa on oltava tarkkana, liika on aina liikaa. Tiimalasisilhuetista on laulaessa täysin turha haaveilla.
Itse omistan tällä hetkellä neljä rinnan yli ulottuvaa metalliluutettua korsettia, mutta ainoastaan yhden muoviluutetun. 




Kuvassa Lontoosta ostamani musta, metalliluutettu satiinikorsetti. Tämä malli on esiintyessä nyöritettävä mahdollisimman löysästi. 



Kuvassa ylläni on nettikauppa Fabelasta tilattu metalliluutettu, liituraitainen, punainen satiinikorsetti. Myös tämä malli on pidettävä laulaessa löysästi nyöritettynä. 


Mortician muoviluutettu korsetti soveltuu hyvin keikkakäyttöön. Se on todella kevyt päällä eikä purista liiaksi palleaa. Kovasta kiristyksestä laulaessa ei kuitenkaan kannata haaveilla myöskään tällä korsetilla. 

Tässä vaiheessa joku saattaa kysyä, miksi ylipäätään pidän keikka-asuna näin hankalaa vaatekappaletta. Itse kuitenkin pidän korsettia maailman kauneimpana vaatekappaleena ja näinollen se pääsee parhaaseen arvoonsa esiintymiskäytössä. Ilman korsettia en kokisi olevani oma itseni ja jollakin tapaa tuntisin itseni jopa alastomaksi. 

Lehtiartikkeli

Hyvää torstai-iltaa kaikille.Tuoreimmat Nokian uutiset uutisoi Tuhdimpien tahtien Open Stagen esiintyjistä ja myös Deadwinter's Child otti osaa haastatteluun. Haluaisin nyt jakaa osan artikkelista myös teidän lukijoiden kanssa blogissani.


1. Mikä on poppoonne kytkös Nokiaan?
Tuomas:
-Laulajamme opiskelee Nokialla musiikin taiteen perusopetuksessa klassista laulua. Muuten ei taida varsinaisesti kytköksiä olla mitä nyt jäsenet ovat pitkälti kotoisin naapurikunnista."
2. Mistä keksitte hakea esiintymään Tuhdeille?
-Meitä pyydettiin Tuhdeille esiintymään Pirkkalassa järjestetyn Pelmu Rockin yhteydessä.
3. Keikkailetteko paljon?
-Kohtalaisesti. Aiemmin hieman tiheämpään. Arvioisin, että ollaan tehty kolmattakymmenettä keikkaa.
4.Mitä odotatte lauantain Tuhdeilta?
-Tämä ehdottomasti isoin tapahtuma jossa olemme soittaneet. Asiallista meininkiä ja asiansa osaavaa väkeä lienee luvassa. Toivottavasti mahdumme itsekin tuohon kastiin. 
5. Onko kannustusjoukot värvätty?
-Äidit ja tätien kissat on kaikki kutsuttu, eli eiköhän.
6.Jäättekö myös yleisöksi lopputapahtuman ajaksi?
-Ehdottomasti!
7. Sauna Open Air pitää välivuoden. Voisiko Tuhdeista tai jostain muusta tapahtumasta tulla Saunan seuraaja ja tarvitaanko sellaista?
-Sauna oli tärkeä osa Tamperestin kesää, jotain korvaavaa pitää olla.
8. Millä tavalla mainostaisitte itseänne, jotta mahdollisimman moni jaksaisi tulla jo päivällä teitä katsomaan ja kuuntelemaan?
-Meidän musiikissa on välillä hempeilyä ja välillä huudetaan kurkku suorana. Jos ylipäätään pitää musiikista, mieskomeudesta tai naiskauneudesta, kannattaa tulla tsekkaamaan!


 Lauantaita jännityksensekaisella innolla odotellen!

 

tiistai 17. heinäkuuta 2012

"At least you'll die beautiful"

Otsikko on lainaus erään ystäväni kommentista kertoessani tämänkertaisen blogipostaukseni ongelmasta.
Olen jo pitkään ollut huolissani omasta rahankäytöstäni. Shoppailu on varmasti yksi suurimmista paheistani ellei jopa suurin. Olen erittäin impulsiivinen ostaja, lankean helposti mainoksiin ja mielitekoihin minkä seurauksena omistan suuren garderobin vaatteita, kosmetiikkaa, hajusteita, levyjä, taidetarvikkeita, koruja ja hiustuotteita. Totta puhuakseni rakastan näitä kaikkia. Onneksi en sentään ole vielä sortunut laululaitteiden kohtuuttomaan ostamiseen. Omistan kalliin, hyvän mikrofonin ja treenikämpälle soveltuvat kaapit ja mikserin. Isommilta keikoilta kun tähän saakka on löytynyt paikan päältä tarpeelliset vempeleet.
Ostan milloin mistäkin syystä. Milloin ilahduttaakseni itseäni kurjana päivänä, milloin vain puhtaasta mieliteosta. Uusi mekko tai uusi koru piristää raskaintakin päivää. Lisäksi kun addiktoituu tietyntasoisiin tuotteisiin (esimerkiksi hiustuotteisiin), on huonompiin vaikea tyytyä. Itselläni on suomalaisen hauras, luonnonkihara hius joka vaatii erityistä hoitoa antavia tuotteita. Tämän vuoksi satsaan usein laadukkaisiin shampoisiin, hoitoaineisiin, lämpösuojiin ja väriä ylläpitäviin tuotteisiin.


Usein huomaan rahojen hupenevan käsistä parissa viikossa. Saatan ostaa tuotteita jopa ruoan kustannuksella mikä vasta onkin äärimmäisen typerää. Ystäväni lausetta lainaten, "No, ainakin sä kuolet kauniina."
Moitin itseäni toiminnastani, mutta silti jatkan samalla tavalla. Koen myös goottityylin osaltaan edistävän ongelmaani. Monissa alakulttuureissa vaatteet maksavat maltaita ja ulkonäköön panostetaan niin paljon että rahapussi huutaa. Lukiessaan muiden tyylin edustajien blogeja ja tekstejä, tarttuu ostoshalu helposti itseenkin. "Minäkin haluan tuota ja tuota" tai "Oi tuokin olisi ihana."


En missään tapauksessa puolusta huonoa taipumustani mutta en varmasti ole ainoa tyylin edustaja joka kärsii samasta ongelmasta. En osaa sanoa onko minun kohdallani ongelma goottilaista keskitasoa vai pahempaa laatua. Jokatapauksessa siitä pitäisi päästä eroon ja mielialashoppailua pitäisi kyetä vähentämään. Olen itse suunnitellut alkavani listata enemmän tulojani ja menojani toivoen sen saavan minut todella käsittämään sen, kuinka tuhottoman paljon rahaa käytän eri asioihin.
Olisin kiinnostunut tietämään, onko kellään lukijoista kokemuksia näiden asioiden kanssa painiskelusta?

Hyvää yötä kaikille. 

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Uusia suunnitelmia ja koruhuttua

Pahoittelen blogihiljaisuutta. Viime aikoina asioita on tapahtunut varsin nopeaan tahtiin ja kiire on ollut melkoinen.
Saatuani tietää koulutuloksesta, en jäänyt tuleen makaamaan. Laitoin aiemmin mainitsemani varasuunnitelman täytäntöön ja hain kahteen kansanopistoon musiikkilinjoille. Hain sekä Oriveden opiston musiikkilinjalle että Helsinkiin Laajasalon opiston musiikkiteatteri-ja oopperalinjalle. Kummassakin on sekä etunsa että haittapuolensa. Jos pääsisin vuodeksi Oriveden opistolle, saisin pitää oman laulunopettajani, pääsisin opiskelemaan teoriaa tehokkaasti, tutustuisin luultavasti monenlaisiin musiikki-ihmisiin ja mahdollisesti myös kuvataidepuolen ihmisiin. Oriveden opistolla on monia erilaisia luovien alojen linjoja kuten musiikki, kuvataide, luova kirjoittaminen ja sarjakuva. Käsittääkseni linjat tekevät toistensa kanssa myös tiivistä yhteistyötä. Jos pääsisin Orivedelle, hakisin saman tien paikkaa asuntolasta sillä näin pienellä varoitusajalla yksiön hankkiminen olisi turhan haastavaa ja tulisi kalliimmaksi.

Laajasalon opiston musiikkiteatteri ja oopperalinjalle pääsy tarkoittaisi muuttoa Helsinkiin. Tässäkin tapauksessa varmasti asuntolaan mikäli vain minulle huone riittäisi. Musiikkiteatteri ja ooppera valmentaa juuri konservatorioiden pääsykokeisiin ja olisi sellaisenaan hyvä ponnahduslauta minulle joka unelmoin ammattiopintoihin hakemisesta. Teoriaa linjalla on vähemmän ja tästä syystä saattaisin joutua käymään erikseen teoriatunneilla opiston ulkopuolella. Se tuottaisi jonkin verran lisätyötä ja vaivannäköä.
Lisäksi linjalla keskitytään musikaalitanssiin ja teatteri-ilmaisuun. Minula ei ole takanani teatterialan opintoja, mutta halu kehittää ilmaisua on suuri. Siitä olisi apua niin bändin kanssa lavaesiintymiseen kuin haaveeseeni päästä joskus tekemään oopperarooleja. Kokemusta ei juuri ole, mutta halua oppia sitäkin enemmän.

Ainoa mikä tosissaan huolettaa minua linjalla on tanssiminen. En ole koskaan ollut liikunnallisesti erityisen lahjaas ja minulla on tiettyjä motorisia vaikeuksia minkä vuoksi tanssiminen on aina ollut minulle haastavaa. Lisäksi minulla on avaruudellisen hahmottamisen vaikeus mikä puolestaan takaa sen, että suuntien hahmottaminen on vaikeaa. Jos tanssiessa esimerkiksi tulisi pyörähtää vasemmalle, saatan minä pyörähtää oikealle. Jo pääsykokeissa on liikunnallisia yhteistehtäviä ja näinollen tätäkin puolta katsotaan. Voi siis hyvin olla etten erotu tanssilla edukseni. Luulisi kuitenkin, ettei jokaiselta voida vaatia jokaisen osa-alueen täydellistä hallintaa. Eiväthän ammatissa toimivat oopperalaulajatkaan käsittääkseni juuri tanssi. Tanssiminen kuuluu enemmän musiikkiteatterin puolelle, eivätkä sielläkään laulurooleja tekevät yleensä esitä niitä näyttävimpiä tanssikohtauksia. Lisäksi opisto on suhteellisen hintava ja opistolla opiskelu on vasta valmentavaa koulutusta. Näinollen voisi kuvitella -ja toivoa ettei sinne pyrkiessä tarvitsisi olla kaikkea kokenut. Tietysti toivon laulun kompensoivan sekä teatteri-ilmaisun kokemattomuuttani ja tanssipuoltani pääsykokeissa.
Kaikesta haastavuudestaan huolimatta Laajasalo jollain tapaa kiehtoo minua jopa Orivettä enemmän. Olen jo pitkään toivonut voivani muuttaa kotikaupungistani, jotta pääsisin haistelemaan uusia tuulia. Helsinki jos joku toisi siihen oivan mahdollisuuden. Lisäksi rakastan oopperaa ja musikaaleja yli kaiken ja jo pelkkä ajatus näyttämöllisen musiikkityön tekemisestä saa minut hihkumaan innosta. Haastetta ei tulisi puuttumaan, mutta saisinpa ainakin jotain aivan uutta elämääni ja eväitä tulevaisuuttani varten.
Pääsykokeiden jälkeen nähdään mihin suuntaan minun on tarkoitus lähteä.

Näin loppukevennyksenä haluan jakaa teidän lukijoiden kanssa erään suomalaisen pop taide-koruja valmistavan yrityksen, Kookygemsin nettisivut. Kookygemsilla oli myyntiteltta Tammerfestien yhteydessä ja bongasin sen itse välittömästi. Päädyin sijoittamaan punamustaan luurankocamee-helminauhaan ja mustiin perhoskorvakoruihin. Jo entuudestaan omistan yrityksen valmistaman mustan helminauhan mustalla ruusulla ja lukossa roikkuvalla sydämellä. Ohessa kuvat omista koruistani napattuina suoraan Kookygemsin nettisivuilta.





 
Rauhallista sunnuntai-päivää kaikille!


maanantai 2. heinäkuuta 2012

Inside my heart is breaking, My make-up may be flaking, But my smile still stays on..

Opiskelupaikka jäi saamatta. Pisteet kertovat ongelman löytyneen haastattelusta, pisteitä muista tehtävistä ropisi kiitettävästi mutta haastattelun pisteet jäivät kymmeneen maksimi kahdestakymmenestä. Luulen haastattelijoiden nähneen minusta sen, että minuun vaikuttaa enemmän vanha visuaalinen taide kuin radikaali, yhteiskuntakriittinen nykytaide. Tämänhenkisiä ihmisiä sitten luultavasti paikkaan haettiin. Lisäksi luulen heidän haistaneen minusta taiteen ja musiikin ristipaloni ja mahdollisesti ajatelleen minun sen vuoksi olevan liian riskialtis opiskelijaksi. Kulttuurialalla aloituspaikat ovat vähissä ja opettajat haluavat olla varmoja opiskelijoiden pysyvyydestä juuri kuvataiteen leirissä. Minusta varmasti näkyi että haluan tehdä sekä taidetta että musiikkia. Tämä saattoi näyttäytyä heille jopa uhkana.
Ei auta kuin myöntää pettymyksen olleen karvas. Jollain tapaa kuvittelin että nykytaiteilijat olisivat nähneet kaksoistaiteellisuuteni pääosin hyvänä asiana. Ei kuitenkaan auta itkeä läikkynyttä maitoa, harmittaa toki aivan vietävästi mutta tilanteelle ei mahda mitään. Luulen että jos tulevaisuudessa haen uudelleen opiskelemaan kuvataiteilijaksi haen kouluun joka on vähemmän nykytaidepainotteinen.
Luulen tiedon olleen minulle erityisen raskas myös sen takia että kulunut puoli vuotta elämässäni on ollut todellista kivikkoa. Henkisiä haasteita ja vastoinkäymisiä olen saanut kohdata toinen toisensa perään. Toivoin että elämääni siunaantuisi koulupaikka sillä se olisi tuntunut ikäänkuin palkinnolta kaikelle läpikäydylle henkiselle raskaudelle.
Välillä läheisten kommentit ovat tuntuneet koostuvan ainoastaan lauseista "Tsemppiä" ja "Koitahan jaksaa:" Yritän parhaani mukaan ja kovasti yritänkin. Koitan potkia takaisin vaikka minua potkittaisiin kovaa päähän. Välillä kuitenkin olo on kuin Queenin kappaleessa Show Must Go On kun hymy on revittävä kasvoille vaikka tuntusi miten tyhjältä tahansa sisältäpäin. Liian usein löydän itsestäni nuken: hymyni on maalattua, se on onttoa.
Aiemmin mainitsemani varasuunnitelma kytee takaraivossani, mutta se toisi mukanaan suuren määrän uusia haasteita. Ennen kuin edes alan pohtia asiaa vakavammin, aion ottaa selvää soveltuisiko se ylipäätään tarpeisiini ja tavoitteideni likemmäs tuomiseen. En aio hötkyillä ennen kuin saan tarkempaa käsitystä asioista. Monitaiteellisuudessani toisaalta on se hyvä puoli että mikäli toinen ovi sulkeutuu, pysyy toinen luultavasti vielä auki. Siinä mielessä koen olevani etuoikeutetussa asemassa. Kaikilla ei näitä ovia ole.


Kuva on otettu ystävästäni Pispalan hylätyllä Tulitikkutehtaalla. Sen symboliikka kuitenkin mielestäni puhuu paljon.