maanantai 4. kesäkuuta 2012

Ylimielisyys on myrkkyä

Eräs piirre ihmisissä on viime aikoina raivostuttanut minua ylitse muiden ja tästä syystä haluaisinkin nostaa sen blogissani pöydälle. Ylimielisyys.
Tuntuu että minne ikinä menenkin, tapaan ihmisiä joilla on jokin syy kuvitella oleva parempia kuin muut. Tähän olen törmännyt paljon esimerkiksi taiteen piirissä, sekä monissa eri alakulttuureissa kuten goottilaisuudessa. Siihen, etten koskaan ole itse halunnut sen syvemmin kuulua "piireihin" on syynsä.
Hierarkia suomen goottiympyröissä on kovaa ja mielestäni melko sisäsiittoista. Tästä syystä olen tehnyt omavalintaisen päätöksen pysyä poissa piireistä ja kulkea täysin omia reittejäni. Lisäksi olen huomannut, että parhaat ystäväni olen löytänyt tutustumalla täysin erinäköisiin ja erioloisiin ihmisiin kuin mitä itse olen. En toki haluaisi yleistää-varmasti piireistäkin löytyy mukavia ihmisiä, mutta itse olen törmännyt pääasiallisesti turhan usein ylimielisyyteen.
Mielestäni erilaisuus on rikkautta- ei mikään syöpä. Koen erottuvani paljon enemmän omana itsenäni erilaisten ihmisten keskellä kuin jos kulkisin Morticia Addams-laumassa. Mielestäni kaunista on jos kaksi erilaista ihmistä hyväksyy toistensa eroavuuden ja kunnioittaa sitä.
Ylimielisyyttä esiintyy paljon taiteen piirissä. Ajatus omasta erityisyydestä nousee helposti hattuun. Mielestäni ihmisen tulisi ennen kaikkea pysyä nöyränä ja avoimena maailmaa ja muita ihmisiä kohtaan ja tunnustaa, että oma oppiminen ei koskaan lopu. Yksittäinen ihminen on lopunviimeksi hyvin pieni objekti tässä maailmassa ja selviämme paljon paremmin keskenämme ollessamme avoimia toisiamme kohtaan. En tarkoita tällä sitä etteikö omasta arvosta ihmisenä tai omista lahjakkuuksista tulisi nauttia-päinvastoin. Tärkeää kuitenkin on osata säilyttää nöyryys.
Viime aikoina ylimielisiä ja ilkeitä ihmisiä on osunut tielleni poikkeuksellisen paljon. Oma empaattinen ja kiltti minäni ei tahdo millään pystyä hyppäämään heidän saappaisiinsa.
Surullisinta mielestäni on jos ylimielisyys ja ilkeys johtuvat yksinomaan kateudesta. Eikö kateuden tunteenkin voisi kanavoida hyvällä tavalla oman itsensä kehittämiseen? Suhtautumalla negatiivisesti muihin ihminen tukehduttaa samalla omaa itseään. Jos nuo voimavarat voisi valjastaa toisenlaiseen käyttöön, olisi ihminen luullakseni paljon vapaampi ja onnellisempi.

Olkaamme toisiamme kohtaan suvaitsevaisia. Toivoessamme toisille hyvää, saamme sitä myös itsellemme.  Näissä tunnelmissa päätän maanantaipostauksen.


12 kommenttia:

  1. Tuon erilaisuuden kanssa olen samaa mieltä. Jotenkin tuntuu, että nuo ns. goottipiirit ovat meilkein yhtä pinnallisia kuin pissislaumassa. Siellä arvostetaan ulkomuotoa ja mielenkiintoja. Ei ihmistä.

    Minullakin on paljon ystäviä, jotka ovat hyvin erilaisia. Minäki arvostan heidän mielipiteitään vaikka en aina välttämättä olekaan samaa mieltä. Luottamus, luonne ja välittäminen ovat tärkeintä ystävyydessä. Yhteidet asiat ovat vain plussaa.

    Tykkään ajatuksistasi niin paljon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä Jenna. Harmi vain että kaikki eivät näe asiaa samalla tavalla.

      Poista
  2. Aivan totta joka sana, tosi hyvä postaus!
    hurdidurrr<3

    VastaaPoista
  3. Hahaa, vihdoinkin tajusin kuinka tällä nykyään liitytään lukijaksi! :D Itse asiasta mulla ei taida olla mitään kummempaa sanottavaa, mitä nyt oon huomannut tuon että taiteellisemmat ihmiset helposti luulee itsestään jo vähän liikojakin... Tamlussa ei oikein tullut huomatuksi ellei osannut ns. markkinoida itseään ja varmaan siksi en ole harkinnutkaan hakevani opiskelemaan mitään taiteellista, kun oon surkean vaatimaton enkä osaa myydä itseäni sen vertaa kuin alalla menestyäkseen pitäisi. Maanantaipostauksesi oli kyllä ihan täyttä asiaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että liityit. :) Olis ihan mahtavaa nähdä taas pitkästä aikaa vaikka tässä kesällä!

      Poista
  4. No siis itsehän olen ehdottomasti kaikkien muiden yläpuolella, varsinkin goottien. Mun vaatteet on tehty mittojen mukaan ja oon tosi uniikki. Öö mitä?
    Mutta joo, totta setä turisee. Ps. sun blogisi kaipaa kuvia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Uh.
      Hei joo, tää tarvii kuvia mutta en tähän postaukseen keksinyt mitään järisyttävää ja valmiita kuvia on vähän nihkeää käyttää. Toivottavasti toi banneripuoli ainakin korjaantuis pian.

      Poista
  5. Itseä ärsyttää myös tässä skenessä tuo sisäsiittoisuus ja sellainen "piiri pieni pyörii". Itse käyn klubeilla tapaamassa niitä mukavia ihmisiä (joita onneksi on), kuuntelemassa hyvää musiikkia ja pitämässä hauskaa. Jotkut tuntuvat ajattelevat, että kuulun tuohon kermaan, koska tunnen niin paljon ihmisiä tästä skenestä ja pyörin klubeilla, mutta en pidä itseäni ylimielisenä ja hyväksyn ihmiset sellaisena kuin ovat. Myöskin minulla parhaat ystäväni ovat aivan eri tyylisiä.

    Olen huomannut, että vanhemmat gootit ovat huomattavasti mukavampaa seuraa, eivätkä läheskään niin ylimielisiä kuin monet nuoremmat. Helsingissä olen huomanntu että muutamat nuoret tyypit tekevät kaikkensa päästäkseen skeneen. Mielistelevät vanhempia, haukkuvat aina jota kuta jne. Monesti itselläkin mennyt hermot klubeilla, kun ihmisillä ei ole muuta tekemistä kuin puhua paskaa toisista. Eikö voitaisi vain pitää hauskaa? Itse hengailenkin lähinnä 30-45-vuotiaiden goottien kanssa, koska he eivät jaksa käyttää energiaansa muiden haukkumiseen ja itsensä korostamiseen. Jos haluaa tavata mukavia gootteja, suosittelen 25+ ihmisiä.

    Itseäni surettaa, jos jotkut ajattelevat minun olevan ylimielinen, koska en ole (tosin saatan vaikuttaa siltä, jos minua ei tunne). Tutustun mielelläni kaikenlaisiin ihmisiin ja minusta esim. nuoremmat gootit ovat hyvin hellyyttäviä. Näen heissä itseni kymmenen vuotta sitten. Kunpa ihmiset ymmärtäisivät, että näin pienessä skenessä olisi parempi hankkia ystäviä kuin vihollisia.

    Ja anteeksi avautuminen, mutta olen itsekin liian usein pettynyt tämän skenen toimintaan Suomessa ja halunnut myös kadota koko skenestä. Onneksi ulkomailla ihmiset ovat paljon mukavampia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mystral: Olen lukenut blogiasi pitkään. Sinulla on mielestäni hyviä ajatuksia (ja ihania vaatteita, joista monet sopisivat hyvin omaankin vaatekaappiini.) :) Olen itse pyörinyt vähemmän klubeilla, sillä kuuntelen vähemmän perinteistä goottimusiikkia. Enemmänkin mieltymykset suuntautuvat metallimusiikin pariin. Lisäksi olen ollut arka tapaamaan skenen "piireissä liikkuvia" ihmisiä juurikin ylimielisyyden takia.
      Vanhempia gootteja olen tavannut vähemmän, heihin tutustuminen ei olisi varmaankaan pahitteeksi. Se on aivan totta, että vanhentuessaan ihmisillä on tapana viisastua.
      On mukavaa, että tulit kommentoimaan. Kiitos! :) Blogini on vasta aivan alkumetreillä, mutta tyvestä puuhun noustaan.

      Poista
  6. Mä en kyllä tiedä missä goottipiireissä muut hengailee, kun mä en ole erityisemmin havainnut mitään ylimielisyyttä! Itse käyn klubeilla (ja järjestänkin yhtä) pitääkseni kivaa ja nähdäkseni kavereita. Jokaiseen ihmisryhmään kuuluu aina muutama tollo, kun sakkia on tarpeeksi, mutta ei se kaikista tee ylimielisiä pösilöitä. Suomen goottiskene on pieni, mikä on aika luonnollista ottaen huomioon maan asukasluvun, mutta itse olen kokenut sen enemmän positiivisena asiana, kun helpommin oppii tuntemaan ihmiset.

    Mulla on epäilys, että ehkäpä moni gootti jostain syystä näyttää ulospäin ylimieliseltä, ehkä johtuen huolitellusta ulkonäöstä, mutta kun ihmiseen tutustuu, kuoren alta löytyykin mitä sydämellisimpiä ja ystävällisimpiä persoonia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina Kalma: Kiitos kommentista! On totta että yleistäminen ei ole reilua ja tuli tässä itsekin ehkä yleistettyä enemmän kuin olisi tarpeen. En kuitenkaan puhu pelkästään goottipiireistä vaan ihmisistä ylipäätään. Itse kun olen viime aikoina törmännyt liian moneen ylimieliseen ja ilkeään ihmiseen, se sai kirjoittamaan tämän tekstin. Onneksi niitä mukaviakin ihmisiä löytyy. :)

      Poista