Vihreiden kyykäärmeiden pellolla: Kateus ja kilpailu taidemaailmassa

En ole pitkään aikaan panostanut blogissani sen kummempaan mielipideilmaisuun, joten mieleeni juolahti josko viimein olisi korkea aika taas avata sanainen arkku.

Jokin aika sitten sain kuulla nimeltä mainitsemattomassa, tasokkaassa oppilaitoksessa opiskelevan nimettömän henkilön suusta kuinka raakaa kilpailu kyseisessä oppilaitoksessa on. Yhteiset produktiot eivät tahdo onnistua toivotulla tavalla opiskelijoiden kovan kilpailun ja keskinäisen huonon ilmapiirin vuoksi. Tästä syystä oppilaitos X ei pärjää kansainvälisesti. 

Kuulemani säväytti minua negatiivisella  tavalla ja sai minut tosissaan pohtimaan ilmiöitä nimeltä kateus ja kilpailu. Vaikken itse olekaan vielä järin pitkällä opinnoissani, olen itsekin törmännyt jo useaan otteeseen kyseisiin ilmiöihin. En kiistä, etteikö minua hirvittäisi ajatus siitä, että peli menisi tästä vielä kymmenkertaisesti raaemmaksi.

Kateuteen, kyräilyyn ja kilpailuun törmää varmasti alalla kuin alalla. Kuitenkin, erityisesti taidealoilla, jossa kilpaillaan ihmisten omilla hengentuotteilla tai omasta itsestä lähtevällä henkilökohtaisella ilmaisulla, on kilpailu kaikkein julminta ja aiheuttaa mahdollisesti jopa omien kykyjen kyseenalaistamista, jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, itsetunnon laskua, sekä jatkuvaa itsensä psyykkaamista jotta edes jollakin tasolla voisi pysyä henkisesti yhtenä kappaleena.

Mietitäänpä hetki asetelmaa, jossa temperamenttisia, lahjakkaita taiteilijoita tai taiteen opiskelijoita laitetaan samalle pelikentälle. Kaikki tahtovat edetä pelin loppuun, tulla huomatuiksi omilla kyvyillään ja lahjoillaan ja selviytyä maaliin kaikkein kirkkaimmissa parrasvaloissa. On olemassa persoonia jotka ajattelevat menestyksen tien aukeavan vaikka sitten kyynärpäätaktiikalla. Uranousu saattaa vaatia muutaman tällin suoraan vastapelaajien naamaan, mutta mitäpä siitä. He ovat kuitenkin kilpailijoita- siis vihollisia, on siis parasta keskittyä vain omaan itseen ja siihen että ovet loistokkaalle uratielle tai esimerkiksi seuraavalle pääroolille tai kiinnitykselle aukeavat. Kirjoitan tahallani hieman kärjistetysti jotta pointtini tulisi selkeämmin ilmi.

Vastavuoroisesti on ihmisiä, jotka toivovat kyllä menestyvänsä alallaan, mutta eivät ole sen tähden valmiita satuttamaan toisia tahallisesti. He pitävät kanssaopiskeilijoitaan tai kollegoitaan hyvänä tiiminä ja toivovat myös heille menestystä. Toimimalla ryhmässä ja pyrkimällä yhteisymmärrykseen voidaan saavuttaa myös yhdessä jotain suurta ja hienoa. Kanssaeläjiä ei nähdä vihollisina vaan yhteistyökumppaneina joiden toivotaan oman itsen ohella menestyvän. 

Tätä ajatusmallia noudattavat ihmiset vapauttavat omaan käyttöönsä energian, joka muuten menisi toisten kadehtimiseen ja kyräilyyn. Yhteiset produktiot, näyttelyt, konsertit...(lista voisi jatkua loputtomiin), onnistuvat paljon paremmin ihmisten arvostaessa toisiaan ja toimiessa hyvässä yhteisymmärryksessä ja keskinäisessä kunnioituksessa. Kun kaikille annetaan tilaa ja hyväksyntää, vapautuu jokaiselle myös se oma henkilökohtainen tilansa kehittää itseään.

Kaikilla meillä on omat vahvuutemme ja heikkoutemme, emme ole samanlaisia emmekä omaa samanlaisia lähtökohtia. Kaikilla meillä on unelmamme ja niiden saavuttamiseksi ihmiset näkevät erilaisia keinoja. Totuus kuitenkin on, että ainoa ihminen jonka kanssa voit kilpailla olet sinä itse!  

Uskaltaisin myös väittää että paras väylä onnellisuuteen ja menestykseen on juurikin jatkuvasta kadehtimisesta luopuminen ja itseensä sekä muihin lempeällä ja positiivisella asenteella suhtautuminen. 

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Hyvästi talven lapsi!

"Pitkän prosessoinnin ja pohdinnan jälkeen olen päätynyt jättämään Deadwinter's Childin siirtyäkseni kokonaan klassisen musiikin pariin. Haaveissani siintävät klassisen laulun ammattiopinnot ja siksi olen päättänyt panostaa vastedes täysin klassiseen ohjelmistooni päästäkseni lähemmäs urahaavettani. Päätökseeni vaikuttavat myös joukko muita viimeaikaisia elämänmuutoksia, joiden takia koen parhaaksi lopettaa metallimusiikin parissa työskentelyn. Suuret kiitokset kaikille jotka ovat seuranneet Deadwinter's Childia, tulleet keikoillemme ja kuunnelleet musiikkiamme! Lisäksi toivotan myös muulle bändille onnea ja menestystä jatkoa ajatellen!
-Helena"

Ohessa lainaus Deadwinter's Childin Facebook-sivulta. Sen enempää jaarittelematta totean ratkaisuni olleen vaikea, mutta myös jo pitkään harkittu ja punnittu monelta kantilta. Elämä muuttuu: se tuo, vie ja antaa uutta tilalle. Oma kehitys ja asioiden muuttuminen on vain hyväksyttävä.
Olen jo hyvän aikaa kokenut siirtyneeni enemmän metallista klassisen musiikin puolelle. Metalli tuntuu tällä hetkellä aivan liian raskaalta musiikin lajilta esittää ja eläytyä johtuen uudesta, muuttuneesta elämäntilanteestani.
Opintojeni myötä olen myös sisäistänyt klassisen laulun vaatiman todellisen työmäärän: jos aion tosissani pyrkiä ammattilaiseksi alalle vaatii se minulta täyden panostuksen. Jos vain jatkan laulullista seilaamista kummankin musiikkilajin aalloilla, en kehity lopulta ammattilaiseksi kummassakaan. Valinta olisi tullut jokatapauksessa eteen ennemmin tai myöhemmin ja minä päädyin klassiseen. Tällä hetkellä voin vain toivoa valintani olleen pitkän päälle se oikea.

Bändivuosia ehti omalle kohdalleni kertyä yhteensä viisi perustettuani Deadwinter's Childin vuonna 2008. Vuodet antoivat minulle paljon ja olen ylpeä siitä mitä saimme yhdessä bändinä aikaan. Bändivuosiltani opin niin paljon erilaisia asioita että niiden erittely vaatisi kokonaan erillisen postauksen. Lähteminen teki kipeää ja oli enemmän kuin vaikea päätös.
Muistelen bändivuosiani haikeudella, suurella lämmöllä, kiitollisuudella ja rakkaudella!

Loppuun vielä kuvamuistoja vuosien varrelta. Niin paljon kauniita muistoja voisin niputtaa Deadwinter's Childin nimen alle. Alla niistä vain pieniä murusia kaikille jaettavaksi.

Miehistö ehti vaihtua vuosien varrella moneen otteeseen. Olimme kuitenkin sitkeää sakkia pysymään hengissä. 

Hyvää yötä kaikille! Pitäkää unelmistanne kiinni älkääkä unohtako sitä faktaa, että elämän tärkeimmät valinnat voivat usein olla niitä kaikista vaikeimpia. Saavuttaakseen asioita on myös opittava luopumaan.

Songs of Autumn

Viikonloppuni on ollut täynnä niin ihania kuin kurjiakin asioita. Pitkittynyt flunssa ja sen aiheuttama keuhkoputkentulehdus estivät osallistumiseni Savonlinnan oopperajuhlakuoron koelauluun lauantaina. Olin harjoitellut vaikean, kauniin aarian ja valmistautunut esittämään sen koelaulussa. Keuhkoputkentulehdus kuitenkin vei ääneni ja yskä rohisee jo ties kuinka monetta päivää syvällä rinnassa. Kuten arvata saattaa, tässä kunnossa ei ole juuri satakieltä leikitty.
Ohessa koelaulua varten harjoittelemani aaria.

Hieman iloisempi asia on, että flunssasta huolimatta sain täksi viikonlopuksi rakkaan Lumin vieraakseni. Olemme nähneet viimeksi kesän alussa, joten näkeminen tuli todella tarpeeseen. Viikonloppumme koostui hyvästä ruoasta, elokuvista, Aleksanterin teatterin kaksikielisestä Aladdin-musikaalista, sekä nopeasta kuvaushetkestä Ruttopuistossa. Suosittelisin muuten Aladdin-musikaalia kaikille, mutta ikävä kyllä sen viimeiset esitykset olivat tänään. Olen itse ollut todella kranttu suomimusikaalien suhteen, sillä olen nähnyt musikaaleja niin West Endillä kuin Broadwayllakin ja tästä syystä pienellä budjetilla toteutetut, pääosin huonosti käännetyt suomiversiot tuntuvat usein todella korneilta. Aladdin kuitenkin tekee tässä suhteessa poikkeuksen, sillä produktion takana oleva Polar Illusions-ryhmä pyrkii parantamaan suomalaisen musikaalin tasoa (siinä mielestäni hyvin onnistuen.) Näyttelijät, laulajat, tanssijat, lavasteet, puvustus sekä huumori Aladdinissa ovat ensiluokkaista. Olin itse nähnyt Aladdinin jo kertaalleen luokkani kanssa, mutta tahdoin viedä myös Lumin katsomaan sitä.

Ehdimme katsoa lisäksi Disneyn perinteisen Aladdinin dvd:ltä ennen esitystä ja hauskaa oli. Olemme molemmat suuria Disney-faneja

Loppuun vielä paloja Ruttopuiston otoksista. 

Mekko: Living Dead Souls (Cybershop)
Korsetti: Burleska (Morticia, second hand)
Sukkahousut: Anttila
Kengät: DinSko
Camee: Bijou Brigitte

"Love is a rebellious bird that nobody can tame" -Carmen

Tahtoisin jakaa blogissani muutaman videon viimeaikaiselta innoittajaltani klassisen laulun saralla. Olen totaalisen ihastunut latvialaisen mezzosopraanon, Elina Garancan tummanpuhuvaan ääneen ja laululliseen intensiteettiin. Jos itse pääsisin joskus tekemään unelmieni roolia Carmen-oopperassa, olisi Elinan tulkinnassa, näyttelijäntaidoissa ja äänenkäytössä valtavasti opittavaa.
Katsokaa ja ihailkaa tämän naisen intensiteettiä!
Rauhallista yötä kaikille!

Yllä oleva kohtaus on peräisin Metropolitan Operan vuoden 2010 Carmen-produktiosta. 

"Something has changed within me, Something is not the same"

Pahoittelen jälleen kerran pitkähköä blogihiljaisuutta. Tahdon kuitenkin painottaa että pidän blogiani vain yhtenä harrastuksena, josta en tahdo ottaa sen kummempia paineita. Toisinsanoen kirjoitan kun minusta siltä tuntuu.

Syksy on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Huolimatta joistakin yksittäisistä hankaluuksista koulussa ja koulun ulkopuolisten opintojen järjestämisessä, on oloni jatkunut kertakaikkisen hyvänä. Minkäänlaisia ylitsepääsemättömiä ongelmia ei ole ilmennyt.
Sisäinen hyvänolontunteeni on kuitenkin ajanut minut viime aikoina pohtimaan vahvasti itseäni ja identiteettiäni. Jo vuosia olen kuvitellut jotakuinkin tuntevani itseni ja luullut tietäväni millaiseksi ihmiseksi olen kasvanut. Olen luullut elämän ja tiettyjen menneisyydessä kohtaamieni vaikeuksien jo koulineen minusta esiin sen aikuisen minäni. Helsinkiin muutettuani olen hämmennyksekseni saanut huomata olleeni tässä asiassa pahasti väärässä.
Aloittaessani elämää uudessa kaupungissa, tuntui jo heti alkuun siltä kuin pieniä onnen jyväsiä olisi kylvetty sisälleni itämään. Tunne oli minulle kertakaikkisen hämmentävä, sillä totta puhuakseni en ole tuntenut vastaavanlaisia todellisia puhtaan onnen tunteita elämässäni laisinkaan kuluneeseen viiteen vuoteen. Alkuun hyvänolon siemenet eivät kuitenkaan aiheuttaneet vielä sen radikaalimpia pohdintoja, kunnes muutama viikko takaperin eräänä sunnuntai-iltana koin vahvan kyseenalaistamisen hetken. Siemenet olivat lähteneet itämään.
Aloin pohtia vakavissani haluani pukeutua jatkuvasti mustaan ja haluani värjätä enää hiuksiani punaisiksi. Yhtäkkiä ajatus omasta vaaleasta hiusväristäni maustettuna vaaleilla raidoilla alkoi houkutella. Hetki oli minulle täysin käsittämätön, sillä koen luonteeltani olevani todella "itselleni uskollista tyyppiä." Tällä tarkoitan sitä, että kokiessani elämässä oivalluksen hetkiä, ne yleensä myös tarkoittavat tulevaisuuteni kannalta jotakin merkittävää. En kuulu siihen ihmistyyppiin, joka kykenee vaihtamaan kuukausittain hiusväriään ja näyttämään päivittäin erilaiselta kulloisenkin fiiliksen mukaan. Pyrin ilmaisemaan tyylilläni aina syvintä minääni ja identiteettiäni.

Olen rakastanut punaisia hiuksiani jo kohta neljän vuoden ajan, ne ovat ilmentäneet täydellisesti minua sellaisena kuin olen ollut. Nyt kuitenkin tuntuu että sisälleni levinnyt valo ei enää suostu lukittautumaan ainoastaan seinien taa, vaan tahtoo päästä pinnalle esimerkiksi juuri vaaleiden hiusten muodossa. Ongelmana on, että olen värjäyttänyt hiuksiani kohta jo yli vuoden Goldwellin Elumeeni-hiusvärillä joka on kaikista punaväreistä pysyvin. Se on tähän saakka palvellut loistavasti tarkoitustaan, sillä olen hakenut intensiivistä, hyvin pysyvää punaista pigmenttiä. Elumeeni toimii hiusvärinä suoravärin tavoin, se ei sisällä vahvoja myrkkyjä eikä näinollen vahingoita hiusta. Pigmentit lukitaan hiuksen pintaan sähkövarauksellisella "lockilla", joka tekee väristä poikkeuksellisen intensiivisen ja hohtavan. Lock-aine myös pidentää huomattavasti värin kestoa. Elumen-punaiset ovat tunnettuja hyvästä pysyvyydestään, etenkin monen värjäyskerran jälkeen pigmentin kerrostuttua hiuksen pintaan. Elumeenissa-ja etenkin punaisessa Elumeenissa on kuitenkin haittapuolensa, se todella pysyy hiuksissa kuin tauti. Netin keskustelupalstoilta löytyy valtavasti topicceja, joissa ihmiset epätoivoissaan kiroavat epäonnistuneita yrityksiään hankkiutua punaisesta Elumeenista eroon: Se hohtaa jopa ruskean ja mustan alta ja sen vaalentaminen (etenkään blondiksi) on käytännössä mahdoton tehtävä. Elumeenipunaisista hiuksista pääsee lopullisesti eroon ainoastaan kasvattamalla tai leikkaamalla hiukset lyhyiksi. Jälkimmäinen ei tulisi omalla kohdallani kuitenkaan kysymykseen, naisellisuudentunteeni kärsisi ja pahasti.
Tällä hetkellä pohdin aloittavani tuskallisen pitkän ja piinaavan kasvatusprosessin. Eniten hirvittää ajatus kasvatuksen rumista välivaiheista, jossa vaaleaa juurikasvua on ehtinyt kasvaa 5-10 cm ja lopussa hiuksia rehoittaa haalistunut punainen sävy. Näky ei varmastikaan tule olemaan se kaikkein silmiä hivelevin.
Mielessäni pyörii ajatus muutaman vaalean pidennyksen ja mahdollisesti parin tumman raidan ottamisesta omien hiusten sekaan siinä vaiheessa kun juurikasvu alkaa näyttää jo liian epäsiistiltä. Tällä tavoin voisin mahdollisesti saada kokonaisuuden näyttämään edes hiukan siedettävämmältä, eikä kadulla vastaantulevien ihmisten tarvitsisi lähteä juurikasvuhirviötä kiljuen pakoon.
Hiusprosessin lisäksi olen jo nyt lisännyt tyyliini mustan sekaan valkoisia ja hopeisia, runollisia yksityiskohtia. Hakusessa tällä hetkellä on, kuinka ilmentää uutta valoisaa sisäistä tunnettani mustanpuhuvan goottityylin seassa. En tahdo luopua täysin vanhasta tyylistäni, mutta tahdon uudistaa sitä vastaamaan enemmän sisäistä hyvänolontunnettani. Nähtäväksi jää mikä on lopputulos ja kauanko uuden tyylin asettuminen vie.

Viime aikoina myös metallimusiikin kuuntelu on jäänyt hieman taka-alalle. Olen keskittynyt lähinnä klassiseen musiikkiin ja sen opiskeluun. Koen, etten tarvitse enää niin paljon raskasta musiikkia elämässäni. Klassisesta musiikista ja oopperasta löydän tällä hetkellä valtavasti laajemman skaalan sävyjä vastaamaan tunnetiloihini. Näyttää siltä, että myös metallisti-minäni on jonkinasteisen murroksen kourissa.

Päätän tämänkertaisen pohdiskelevamman postauksen hyvänyön toivotukseen kaikille lukijoilleni. :) Muistakaa: Älkää koskaan sanoko itsellenne ei koskaan. Jonakin päivänä saatatte huomata etteivät asiat menneetkään ihan niinkuin niiden joskus ajatteli.

Look how she smiles

Jo yli kuukausi Helsingissä elettyä elämää takana ja minä voin mahdottoman hyvin. Voin paremmin kuin neljään kuluneeseen vuoteen yhteensä. Onnen tunteeni näkyy avoimuutena, valoisuutena ja hymyilynä. Jopa uusi laulunopettajani sanoo ryhtini ja olemukseni auenneen ja muuttuneen valoisammaksi kuluneen kuukauden aikana. Olen alkanut konkreettisesti huomata, kuinka sisäinen hyvä olo vaikuttaa sekä itseen että ympäristöön. Huomaan kaupungilla kävellessäni katsovani ihmisiä silmiin, sillä tahdon levittää sisäistä hyvänolontunnettani laajemmalle. Tämä on minulle täysin uutta ja voisin sanoa sen olevan parasta mitä minulle on tapahtunut vuosiin. Hymyilkää ihmiset, kohdatkaa ohikulkijoita silmillänne! Voin vakuuttaa sen olevan enemmän kuin palkitsevaa.

Seuraa pitkä sepustus uusista lauluteknisistä oivalluksista. Tässä kohtaa suosittelen lopettamaan postauksen lukemisen, mikäli kyseinen aihe ei kiinnosta.
Uuden laulunopettajan myötä olen oppinut lisää itsestäni, laulullisista maneereistani, virheasennoistani ja teknisistä puutteistani. Arvostan opettajassa suoran, rehellisen krtitiikin antamisen kykyä unohtamatta kuitenkaan oikeassa paikassa annettua positiivista palautetta (silloin kun sille on oikeasti aihetta.)
Tuntuu hienolta, että vastedes tiedän mihin minun tulee kiinnittää tarkemmin huomiota.  Yksi parhaista tietämistäni asioista on haastaa itsensä ongelmallisten lauluteknisten asioiden parissa ja eräänä päivänä kokea huumaava onnentunne työstetyn asian oppimisesta. Joskus asioiden ymmärtäminen voi viedä vuosia, näin ainakin itselleni on käynyt. Eri opettajat myös käyttävät erilaisia mielikuvia havainnollistamaan tekniikkaa ja eri ihmisille luonnollisesti toimivat erilaiset ajatuskuvat. Uuden opettajan myötä olen käsittänyt sellaisiakin tekniikkaan liittyviä nyansseja, jotka ovat olleet minulle teoriassa entuudestaan tuttuja  mutta jotka vasta eritavalla kerrottuina ovat kirkastuneet. Tästä syystä suosittelen kokeilemaan erilaisia opettajia, uudet opettajat näyttävät aina asioita uudesta vinkkelistä. Toki hyvästä opettajasta kannattaa pitää kiinni sellaisen löydyttyä, sitä en kiistä.
Itse olen viime viikkoina tehnyt kovasti työtä aktiivisemman laulutuen kanssa. Olen harjoittanut palleani ja syvien vatsalihasteni aktiivisuutta, jotta laulusta tulisi kiinteämpää ja linjakkaampaa.Olen myös ymmärtänyt toden teolla fyysisen kunnon merkityksen laulajan työssä ja tajunnut omassa kunnossani olevan kohottamisen varaa. Klassinen laulu on todella fyysistä, sitä voidaan oikein tehtynä verrata jopa urheiluun. Lisäksi laulajan lihaskunto vaikuttaa siihen, kuinka pitkä äänen elinkaari on. Hyväkuntoisen ihmisten ääni säilyy toimintakykyisenä pidempään. Laulajan on siis enemmän kuin tärkeää pitää huolta kehostaan, sillä keho on kokonaisvaltainen työväline ja sen kunto vaikuttaa ratkaisevasti uran pituuteen.
Lisäksi olen käsittänyt ajattelevani kasvotyöskentelyä laulussa aivan liian monimutkaisesti. Olen yrittänyt tuottaa ääntä paljon monimutkaisemmilla tavoilla kuin tarvitsisi. Oli todella hämmentävää ja valaisevaa käsittää enemmän olevan vähemmän Olen saanut istutettua päähäni ajatuskuvia, jotka auttavat minua pääsemään haluttuun äänentuottoon ja terveempään tapaan laulaa. Vielä en ole loistava, mutta ensimmäinen askel kohti kehitystä on otettu.

Lifestyle-päivitykset jäävät luultavasti blogissani tulevaisuudessa entistä pienempään osaan. Taloudellinen tilanteeni muuton jälkeen on romahtanut murto-osaan aiemmasta, joten shoppailua ei juuri enää harrasteta. Onneksi Facebookin goottikirppis on keksitty, samoin normaalit kirpputorit. Tänään tosin sijoitin uusiin syyskenkiin, sillä säät alkavat olla liian sateiset ballerinoilla tassutteluun. En todellakaan tahdo flunssapöpöjä kimppuuni.
Nautin suunnattomasti pimeistä syysilloista. Pimeässä voin polttaa punaisia tuikkukynttilöitä asunnossani. Kynttilöiden polttaminen rentouttaa ja luo tunnelmaa, suosittelen kyseistä harrastusta kaikille.
Näissä ajatuksissa toivotan kaikille hyvää yötä ja ihanaa alkavaa viikonloppua. Muistakaa tehdä asioita joita rakastatte ja joiden takia koette elämän elämisen arvoiseksi. Ainakin minun hyvä oloni on tällä hetkellä puhtaasti sen ansiota. Olen uskaltanut seurata unelmiani, tehdä ratkaisuja ja nyt olen matkalla kohti niitä asioita joita haluan tehdä elämässäni kaikkein eniten.

Uusi maailma

Pyydän nöyrästi anteeksi pitkään jatkunutta blogihiljaisuutta. Elämässäni on tapahtunut niin valtavasti muutoksia pienen ajan sisään, että kaikki ylimääräinen on auttamatta jäänyt taka-alalle.
Vain hiukan alle kuukausi sitten olin pääsykokeissa nykyiseen kouluuni ja vain noin viikkoa myöhemmin sain tietää tulleeni hyväksytyksi.
Siinä silmänräpäyksessä alkoi asunnonhakuprosessi, pakkaaminen ja henkinen valmistautuminen poismuuttoon kotikaupungistani. Vain muutamaa viikkoa myöhemmin lukuisten tapahtumakäänteiden jälkeen, istun rauhassa uudessa pikkuruisessa yksiössäni kannettavaani naputellen. En tahdo kertoa sen enempää yksityiskohtia asunnostani, mutta mainittakoon kuitenkin että minua todella lykästi. Asuntoni on hyvin pieni, mutta kaupungin hintatasoon nähden edullinen ja mitä loistavin ensimmäiseksi opiskelijaboksiksi. Talon asukkaat ovat mukavia ja naapurini hyvin ystävällisiä. Suurimmat pelkoni etukäteen koskivat lähinnä naapurien suhtautumista klassisen laulun harjoitteluuni seinän toisella puolella. Onneksi valituksia ei kuitenkaan ole sadellut. Päinvastoin, naapurini ovat jopa kehuneet ääntäni upeaksi joten kaipa minua todella lykästi.

Kuluneen vuoden aikana olin jo hiljakseen hankkinut tulevaa boksiani varten joitakin kalusteita. IKEAsta olin hankkinut muun muassa Ekne-peilin, joka päätyi saman tien koristamaan asuntoni seinää. Tämä peili tuntuu olevan jokagootin perushuonekalu enkä laisinkaan ihmettele miksi. Vaikka huonetila onkin pieni, luo kokovartalopeili illuusion huomattavasti avarammasta tilasta.

IKEAsta löysin myös yhtä sun toista muuta hyödyllistä asuntoni kalustusta varten. Paras löytö tähän asti lienevät suuret, mustat kukkaseinätarrat, joilla oli helppo lähteä luomaan persoonallista ilmettä seinille. Tarrat on helppo liimata ja irrottaa jättämättä seinään rumia jälkiä. Ne ovat todella käytännöllinen vaihtoehto tapetoimiselle ja sopivat näinollen loistavasti vuokralla asujalle. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!
Lopuksi jaan kanssanne vielä huonolaatuisen kuvan sisustuksen yleisilmeestä. Sänkyä ja ruokatarvike-kaappia en saanut itse valita, sillä ne kuuluivat valmiina kalustukseen. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen, viihdyn täällä ja tunnen voivani kutsua tätä kodikseni.

Tässä postauksessa en tahdo kertoa vielä sen ihmeemmin tunnelmistani koulun suhteen. Opiskelu ei ole päässyt vielä kunnolla vauhtiin, eivätkä kaikki mieltäni askarruttavat asiat ole ratkenneet. Saatan palata niihin myöhemmin.
Uuteen ympäristöön tottuminen vie aikansa, uusien käytäntöjen oppiminen ja oman paikan löytyminen samoin. Koen kuitenkin, että minun oli viimein aika tehdä ratkaiseva siirto. Olin asunut liian pitkään samassa kaupungissa, tunsin sen kadut ja piirit melkolailla läpikotaisin. Uudessa paikassa olen kokenut voivani hengittää vapaammin- sekä mahdollisuuksia, että valinnanvaraa on enemmän. Lisäksi olen iloinen voidessani tavata kokonaan uusia ihmisiä uudessa ympäristössä. Bändin takia tulee reissattua jatkossakin kahden kaupungin väliä tiuhaan tahtiin, mutta olen sitä mieltä että itselleen tärkeiden asioiden eteen on joskus nähtävä vähän vaivaa. Unelmia on joskus tavoiteltava mukavuusrajojenkin ylitse.
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!