sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Pelmurock 2012, Pirkkalan jäähalli

Muutama sananen eilisestä keikasta. Deadwinter's Child soitti puitteiltaan luultavasti tähänastisen taipaleensa suurimman keikan. Kyseessä oli Pirkkalan elävän musiikin yhdistyksen PELMU RY:n järjestämä Pelmurock Pirkkalan jäähallissa. Edeltävinä vuosina tapahtuma on kantanut nimeä Suupparock. Viime keväänä se järjestettiin ulkoilmatapahtumana ja myös tällöin Deadwinter's Child oli mukana.
Puitteiltaan keikka oli suuri, mutta katsomoon kertyi silti harmittavan vähän väkeä. Edes Deadwinteria edeltänyt Filmnoir ei onnistunut keräämään kenttää täyteen.
Aloitimme keikan hieman myöhässä teknisten ongelmien vuoksi ja soittaessamme Crucial Scenen, ei lavalle kuulunut juuri muuta kuin rummut ja vokaalit. Onneksi miksauspuoli parani loppua kohden ja voisin jopa sanoa, että loppupuolella miksaus oli parasta mitä Deadwinter's Childin keikoilla on koskaan koettu. Ainakin näin lavalle kuultuna.
Tällä kertaa olin toden teolla panostanut ulkoiseen habitukseen ihan vain jo keikkapuitteiden suuruuden takia. Käytin pitkästä aikaa pitkää hametta, jonka olen todennut olevan turhan työläs pienille lavoille. Tilaa kun yleensä on baarilavoilla niin niukasti. Lisäksi olin panostanut meikkipuoleen ihotimanttien ja hileiden muodossa. Lopputulokseen olin ainakin itse hyvin tyytyväinen.
Pelmurockissa soitimme toista kertaa kahdeksan minuuttisen biisinjärkäleemme the Mesmerised Hermitin, joka on tähän mennessä kuultu ainoastaan Seinäjoella Pub Alakulauksessa. Biisi on niin mahtipontinen, että suuressa ja avarassa jäähallitilassa se toimi huomattavasti matalakattoista baaritilaa paremmin. Olin aivan yllättynyt siitä kuinka hyvältä Hermit kuulostikaan livenä.
Ainoaksi miinukseksi keikalla koin yleisön etäisyyden ja kaukaisuuden. Lavan kokonaisvaltainen hallitseminen tuntui erityisen hankalalta, sillä yleisöön oli vaikeaa saada kontaktia. Huomaan, että lavan haltuunottamisessa on minulla vielä paljon tekemistä, mutta ehkä se pikkuhiljaa helpottuu esiintymiskokemuksen ja oman itsensä ja lavapersoonan kokonaisvaltaisemman löytymisen myötä. On tuo vaan niin hienoa hommaa, että sen eteen kannattaa tehdä työtä! Jo nyt saan lavalla esiintymisestä niin kokonaisvaltaisen voiman tunteen, että tiedä miksi se vielä harjoituksen myötä kehittyykään.

Keikasta tuli kaiken kaikkiaan hyvää palautetta ja jopa epämääräinen vihjaus mahdollisuudesta voida esiintyä heinäkuussa Tuhdimmilla tahdeilla. Tähän en osaa sanoa muuta kuin että kyllä kiitos!! Jää nähtäväksi, sisältääkö vihjaus todellisen mahdollisuuden vai ei.
Loppuilta kului vauhdikkaissa tunnelmissa bändiporukan kesken. Hauskaa oli ja kotiin päädyttiin vasta aamuyön tunteina.



Huomenna alkavatkin sitten kolmipäiväiset pääsykokeet kuvataiteilija AMK:hon. Välineet on hankittu ja henkisesti motivoiduttu kaikkensa antamiseen. katsotaan mihin se riittää, toivottavasti hyvään lopputulokseen. :)



3 kommenttia:

  1. Kuulostaa kyllä hienolta keikalta :) Ja pukusi on kerrassaan upea! Omalla bändillämme jäi viime keikasta myös vähän huono maku suuhun noista, äänentoisto jutuista :/ Vaikka kaikki oli testattu hyvissä ajoin ennen keikkaa ja toimivuus oli kerrassaan hyvä, niin esiintymis hetkellä lauluni ei kuulunut sitten mihinkään :( Ja tästä saimmekin palautetta keikan jälkeen. Jos jotain hyvää hakee tuosta tilanteesta, niin opittiin tuosta keikasta enemmän kuin paljon äänentoistojen osalta ja tietysti kokemustahan aina tulee :D Seuraavalla kerralla tietää mitä pitää tehdä lisää, jo esiintyy suuressa vanhassa talossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. DWC:llä on myös kokemusta jo monen vuoden ajalta noista miksausongelmista. Meillä on niin paljon tavaraa ja yksinkertaisesti helposti tullut sävellettyä liikaa samoja taajuuksia päällekäin, että mahtipontisuuden tavoittelussa on tullut jo ongelmia. Mitä enemmän massaa päällekäin, sitä puurommaksi kokonaisuus menee eikä silloin edes taitava miksaaja voi paljon asiaan vaikuttaa. Meillä myös usein juuri laulu kärsii, sillä äänialani takia korkeammat äänet soivat minulla voimakkaammin ja usein matalat äänet katoavat kaikkeen jyryyn. On todella vaikea kilpailla basson, kitaran ja massiivisten, matalien synamattojen kanssa omilla matalilla äänillään. Asiaan on yritty saada parannusta, mutta usein bändi itse on melkoisen kuuro omalle musiikilleen jota on esitetty tietyllä tapaa vuosikaudet. Melkein jo tarvittaisiin ulkopuolinen tuottaja. Toisaalta taas se, haluaako musiikkinsa vieraisiin käsiin on sekin kysymys. Haastavia juttuja kun instrumentteja on muitakin kuin vain perus bändisoittimet.
      Itse ainakin olen kokenut tuon kuulumattomuuden suureksi ongelmaksi, sillä jos ei laulaja kuule itseään, menee tekniikkakin väärille raiteille, ääntä alkaa puskea väärällä tavalla ja lopputuloksena on käheä kurkku ja paha olo. Suojelen ääntäni usein kuin naarasleijona ja usein ei-laulajien on vaikea käsittää, miten muka se ettei aina kuule itseään voi olla niin suuri ongelma. Hankalaa hommaa aina välistä mutta loppupeleissä kuitenkin sen kaiken arvoista. :)
      Voiko teidän prokkista kuunnella jossain?

      Poista
    2. Tuo niin totta! Itse huomasin juurikin tuolla keikalla, että kun itse ei kuullut omaa laulua, eikä yleisö kuullut laulua, niin aloin juurikin puskea laulua kovempaa ja silloinhan äänikin muuttu aivan erinlaiseksi :( Kauhea kun tätä asiaa pui tässä niin oma sydän alkaa taas ihan hakata kun muistaa kuinka jännittynyt ja kauhuissaan olin :D Mutta seuraavalla kerralla viisaampi :) Meidän bändi on nyt ensimmäistä kertaa äänittämässä omia kappaleitaa, eli varmasti pienen hetken päästä on materiaalia kuultavana :) On muuten aivan ihana jakaa kokemuksia ja jutella tästä aiheesta, jonkun kanssa, joka ymmärtää myös näitä tilanteita! :)

      Poista