maanantai 28. toukokuuta 2012

Pohdintaa minuudesta

Tällä kertaa luvassa hieman henkilökohtaisempi postaus.
Monesta sen enempää erittelemättömästä syystä olen tänä keväänä kokenut olevani minuuteni kanssa enemmän tai vähemmän hukassa. Jos en nyt kuitenkaan täysin hukassa, niin olen ainain saanut punnita omaa identiteettiäni monin puolin raskaammin kuin pitkään aikaan. Tiedän millainen olen ja mitä päämääriä kohti haluan mennä, mutta niiden saavuttaminen ja niitä kohti pyrkiminen on usein henkisesti todella raskasta ja unelmiani ovat vaatineet minua tekemään kipeitä uhrauksia.
Olen löytänyt feeniks-linnusta itselleni symbolin. Tulilintu palaa kirkasta liekkiä. Jos sen liekit sammuvat, se kuolee ja joutuu kivun kautta syntymään uudelleen tuhkista. Koen olevani persoonana hyvin feenikslintumainen. Otan asiat hyvin raskaasti ja vakavasti ja minulla on usein niin voimakkaat tunnereaktiot että kärsin niistä. Ne antavat paljon iloa, mutta tuottavat myös suuria vaikeuksia. Yleensä annan kaikkeni asioille jotka ovat minulle tärkeitä, poltan liekkejäni täydellä teholla. Tällöin olen kuitenkin myös hyvin haavoittuvainen ja pettymysten sekä suurten takapakkien seurauksena putoan usein kovaa ja korkealta pohjalle saakka. Ylösnouseminen ei sitten aina olekaan niin helppoa vaan tie on usein kivinen. Toistaiseksi olen kuitenkin tullut aina ylös-enemmän tai vähemmän rämpien.
Olen suunnitellut ottaa feenikslintu-aiheisen tatuoinnin niska-yläselkä-alueelle jos ajatus tuntuu yhtä hyvältä vielä ensi vuonna tähän aikaan. Haluan olla täysin varma suurista päätöksistä kuten tatuoinnin ottaminen ennen ratkaisevan askeleen ottamista. Olen aina ollut persoona joka harkitsee kaksi kertaa ennen jäälle astumista. Haluan pelata asiat varman päälle, sillä turvallisuuden tunne on minulle todella tärkeä.
Elämässäni on oikeastaan kolme peruspalkkia, joiden varaan olen rakentanut onnellisuuteni. Laulunopiskelu, taide ja bändi. Vaikeatkin tunteet ja tilanteet saan usein purettua johonkin näistä kolmesta elämäni peruskivijalasta vaikka muuten jotkin asiat elämässä tuntuisivatkin vaikeilta.
Viime aikoina olen kuitenkin joutunut huomaamaan, että esimerkiksi bändin hyvinvointi, jonka toimivuuteen vaikuttavat monet muutkin asiat kuin vain oma paloni on minulle todella herkkä paikka. Otan aina hyvin raskaasti ajatuksen siitä, että bändilleni tapahtuisi jotain. Deadwinter's Child on ollut osa minua teini-iästä saakka ja koen kasvaneeni henkisesti siihen niin kiinni, että jos syystä tai toisesta menettäisin sen, tuntuisi minulta siltä kuin jotain hyvin perustavanlaatuista sisältäni repäistäisiin irti. Se osa minkä itsestäni saan irti bändin kanssa- eritoten lavalla, on sellainen jota en saa kokea missään muualla. Edes klassisissa konserteissa en saa itsestäni irti samaa tunnetta kuin mitä koen bändin kanssa esiintyessäni. Klassista laulaessa tunnen  itsensä paljaammaksi, herkemmäksi ja haavoittuvaisemmaksi. Silloin olen tavallaan hyvin riisuttu ja yksin ääneni kanssa. Melankolisesta metallimusiikista saan imettyä itseeni samanaikaisesti voimaa, haikeutta ja kauneutta. Se on yksi hienoimpia yhdistelmiä mitä tiedän. Luulen rakkauteni melodiseen metallimusiikkiin juontuvan luonteestani. Olen yhtäaikaisesti herkkä kauneudenpalvoja ja intohimoisen voimakkaasti tunteva ja kokeva persoona. Metallissa raskaus ja herkkyys yhdistyvät.
Olen pohtinut mitä tekisin jos syystä tai toisesta joutuisin luopumaan bändistäni jonain päivänä. Mistä saisin kokea tuon saman tunteen, mikä minut valtaa lavalla. Kaiken sen huuman ja voiman. Tiedostan myös, että ihminen on sitä onnellisempi, mitä enemmän hän rakentaa hyvinvointiaan vain itsensä varaan. Bändiä ajatellen tämä on kuitenkin lähes mahdotonta. Varmasti perustaisin jossakin vaiheessa uuden projektin muodossa tai toisessa, mutta kun kasvaa kiinni johonkin koko sydämestään, on uuden siteen kasvattaminen hyvin vaikeaa. Voisin verrata tätä jollakin tapaa jopa rakkaussuhteeseen. Sitoutuminen jota tunnen bändiäni kohtaan vastaa minulle pitkälti samaa kuin sitoutuminen parisuhteessa. En osaa sanoa, kykeneekö tätä ymmärtämään täysin kukaan jolla ei ole kokemusta aktiivisesta bänditoiminnasta.
Liitän tähän postaukseen kaksi tänä keväänä syntynyttä oman elämän kirvoittamaa maalausta. "Kuoleva Feenikslintu" ja "Kuka minä olen?"




Hyvää viikonalkua kaikille!

5 kommenttia:

  1. Puhut tunteistasi, tosi elävästi, ja kerrot todella päämääräisesti mutta niin kauniisti mitä haluat ja mikä merkitsee sinulle.

    Toisin sanoen kirjoitat hyvin ja tunnet itsesi myös hyvin!

    VastaaPoista
  2. Tässä varmasti näkyy sanallisesti ilmaistuna se mikä koskee kaikkia vastaavassa asemassa, bändien toiminnoissa mukana olevia henkilöitä. Itselläni ei ole kokemusta bändeistä tai edes vertauksenasi käyttämistäsi parisuhteista, mutta kirjoittaminen on minulle ehdottomasti vähintään yhtä tärkeä osa elämää... Toivon siis sydämestäni että siivet kantavat ja liekit eivät sammu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ja kiitos myös kommentoinnista!

      Poista