sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Vihreiden kyykäärmeiden pellolla: Kateus ja kilpailu taidemaailmassa

En ole pitkään aikaan panostanut blogissani sen kummempaan mielipideilmaisuun, joten mieleeni juolahti josko viimein olisi korkea aika taas avata sanainen arkku.

Jokin aika sitten sain kuulla nimeltä mainitsemattomassa, tasokkaassa oppilaitoksessa opiskelevan nimettömän henkilön suusta kuinka raakaa kilpailu kyseisessä oppilaitoksessa on. Yhteiset produktiot eivät tahdo onnistua toivotulla tavalla opiskelijoiden kovan kilpailun ja keskinäisen huonon ilmapiirin vuoksi. Tästä syystä oppilaitos X ei pärjää kansainvälisesti. 
Kuulemani säväytti minua negatiivisella  tavalla ja sai minut tosissaan pohtimaan ilmiöitä nimeltä kateus ja kilpailu. Vaikken itse olekaan vielä järin pitkällä opinnoissani, olen itsekin törmännyt jo useaan otteeseen kyseisiin ilmiöihin. En kiistä, etteikö minua hirvittäisi ajatus siitä, että peli menisi tästä vielä kymmenkertaisesti raaemmaksi.

Kateuteen, kyräilyyn ja kilpailuun törmää varmasti alalla kuin alalla. Kuitenkin, erityisesti taidealoilla, jossa kilpaillaan ihmisten omilla hengentuotteilla tai omasta itsestä lähtevällä henkilökohtaisella ilmaisulla, on kilpailu kaikkein julminta ja aiheuttaa mahdollisesti jopa omien kykyjen kyseenalaistamista, jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, itsetunnon laskua, sekä jatkuvaa itsensä psyykkaamista jotta edes jollakin tasolla voisi pysyä henkisesti yhtenä kappaleena.

Mietitäänpä hetki asetelmaa, jossa temperamenttisia, lahjakkaita taiteilijoita tai taiteen opiskelijoita laitetaan samalle pelikentälle. Kaikki tahtovat edetä pelin loppuun, tulla huomatuiksi omilla kyvyillään ja lahjoillaan ja selviytyä maaliin kaikkein kirkkaimmissa parrasvaloissa. On olemassa persoonia jotka ajattelevat menestyksen tien aukeavan vaikka sitten kyynärpäätaktiikalla. Uranousu saattaa vaatia muutaman tällin suoraan vastapelaajien naamaan, mutta mitäpä siitä. He ovat kuitenkin kilpailijoita- siis vihollisia, on siis parasta keskittyä vain omaan itseen ja siihen että ovet loistokkaalle uratielle tai esimerkiksi seuraavalle pääroolille tai kiinnitykselle aukeavat. Kirjoitan tahallani hieman kärjistetysti jotta pointtini tulisi selkeämmin ilmi.



Vastavuoroisesti on ihmisiä, jotka toivovat kyllä menestyvänsä alallaan, mutta eivät ole sen tähden valmiita satuttamaan toisia tahallisesti. He pitävät kanssaopiskeilijoitaan tai kollegoitaan hyvänä tiiminä ja toivovat myös heille menestystä. Toimimalla ryhmässä ja pyrkimällä yhteisymmärrykseen voidaan saavuttaa myös yhdessä jotain suurta ja hienoa. Kanssaeläjiä ei nähdä vihollisina vaan yhteistyökumppaneina joiden toivotaan oman itsen ohella menestyvän. 
Tätä ajatusmallia noudattavat ihmiset vapauttavat omaan käyttöönsä energian, joka muuten menisi toisten kadehtimiseen ja kyräilyyn. Yhteiset produktiot, näyttelyt, konsertit...(lista voisi jatkua loputtomiin), onnistuvat paljon paremmin ihmisten arvostaessa toisiaan ja toimiessa hyvässä yhteisymmärryksessä ja keskinäisessä kunnioituksessa. Kun kaikille annetaan tilaa ja hyväksyntää, vapautuu jokaiselle myös se oma henkilökohtainen tilansa kehittää itseään.



Kaikilla meillä on omat vahvuutemme ja heikkoutemme, emme ole samanlaisia emmekä omaa samanlaisia lähtökohtia. Kaikilla meillä on unelmamme ja niiden saavuttamiseksi ihmiset näkevät erilaisia keinoja. Totuus kuitenkin on, että ainoa ihminen jonka kanssa voit kilpailla olet sinä itse!  

Uskaltaisin myös väittää että paras väylä onnellisuuteen ja menestykseen on juurikin jatkuvasta kadehtimisesta luopuminen ja itseensä sekä muihin lempeällä ja positiivisella asenteella suhtautuminen. 

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

8 kommenttia:

  1. Ymmärrän täysin mistä puhut! Ja olen samaa mieltä kanssasi. Taidealla kilpailu on todella raakaa :( Itse artesaaniksi opiskellessa olen huomannut saman. Kaikki pyrkivät kurkottamaan siihen korkeimman tähden paikalle, keinolla millä hyvänsä :/ No mutta kukapa ei haluaisi kuuluisaksi vaatesuunnittelijaksi tällä alalla olevista? :) Kuitenkin minusta peliä pitäisi pelata reilusti ja muita huomioiden! Itse ajattelen sen niin, että on hyvä pitää hyvät välit alalle pyrkiviin, koska joskus voi tulla päivä jolloin tarvitsee apua ja tuolloin se palkitaan, jos on osanut pitää läheiset välit toisiin ihmisiin :) Tarvii siis kunnioittaa muita ja antaa muidenkin kurkottaa sinne korkealle vaikka sitä itsekkin havittelee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, teillä kaikki tahtovat olla seuraavia Tiia Vanhatapioita. Klassisen laulun saralla kaikki tahtovat olla seuraava Karita mattila..
      Ja kyllä, hyvät välit kollegoihin tai kanssaopiskelijoihin olisi todella tärkeää kyetä säilyttämään. Lahjakkaiden ihmisten yhdistäessä voimansa voisi tuloksena olla monta upeaa projektia, produktiota ym. mutta ikävä kyllä yleensä suurin osa energiaa kuluu turhaan nokitteluun.

      Poista
  2. Tätä minun piti kommentoida jo aikaisemmin, mutta unohdinpa sitten. Jokaisella taiteenalalla tuntuu olevan todella, todella veristä kilpailua jo nuorten keskuudessa. Ei tarvitse välttämättä olla edes taidekoulussa joutuakseen sen hampaisiin. Tämän huomaa keskustelufoorumeilla, lukion kursseilla ja vaikka missä muualla. Toisia ruoditaan armotta ja etenkin sanaa "tekotaiteellinen" heitellään mielellään toisista taiteilijanaluista, sekä heidän töistään. Tuo kuvaus on ainakin omalla kohdallani ehkä hirveintä mitä minusta voisi taiteenharjoittajana sanoa. Aika voimakas sana sinänsä, sillä tuolla voi kyseenalaistaa toisen lahjat täysin.

    Olisi tosiaan parempi jos kaikki vaan keskittyisivät omaan suoritukseensa ja jättäisivät muiden mollaamisen. Itselleni on tullut välillä sellainen olo, että haluaisin vain käpertyä jonnekin pois muiden silmistä, etten joutuisi jonkun arvostelijan hampaisiin. Mutta pitää vaan pitää pää pystyssä eikä luovuttaa.

    Btw, blogissani on sulle tunnustus!

    VastaaPoista
  3. Heippappaa, haaste sulle mun blogissa, kurki:)

    VastaaPoista
  4. http://luurankojakaapissa.blogspot.fi/2013/01/my-favorite-blogs-at-moment_11.html Palkintoa pukkaa! <3

    VastaaPoista
  5. Blogissani sinua odottelee tunnustus :)http://bansheebeauty.blogspot.fi/2013/01/a-blog-with-substance.html

    VastaaPoista
  6. Hei! Sait blogissani New Blog Love- tunnustuksen! Toivon, että pistät hyvän kiertämään ja jatkat mukavan blogin pystyssä pitämistä. :)

    VastaaPoista