sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Songs of Autumn

Viikonloppuni on ollut täynnä niin ihania kuin kurjiakin asioita. Pitkittynyt flunssa ja sen aiheuttama keuhkoputkentulehdus estivät osallistumiseni Savonlinnan oopperajuhlakuoron koelauluun lauantaina. Olin harjoitellut vaikean, kauniin aarian ja valmistautunut esittämään sen koelaulussa. Keuhkoputkentulehdus kuitenkin vei ääneni ja yskä rohisee jo ties kuinka monetta päivää syvällä rinnassa. Kuten arvata saattaa, tässä kunnossa ei ole juuri satakieltä leikitty.
Ohessa koelaulua varten harjoittelemani aaria.


Hieman iloisempi asia on, että flunssasta huolimatta sain täksi viikonlopuksi rakkaan Lumin vieraakseni. Olemme nähneet viimeksi kesän alussa, joten näkeminen tuli todella tarpeeseen. Viikonloppumme koostui hyvästä ruoasta, elokuvista, Aleksanterin teatterin kaksikielisestä Aladdin-musikaalista, sekä nopeasta kuvaushetkestä Ruttopuistossa. Suosittelisin muuten Aladdin-musikaalia kaikille, mutta ikävä kyllä sen viimeiset esitykset olivat tänään. Olen itse ollut todella kranttu suomimusikaalien suhteen, sillä olen nähnyt musikaaleja niin West Endillä kuin Broadwayllakin ja tästä syystä pienellä budjetilla toteutetut, pääosin huonosti käännetyt suomiversiot tuntuvat usein todella korneilta. Aladdin kuitenkin tekee tässä suhteessa poikkeuksen, sillä produktion takana oleva Polar Illusions-ryhmä pyrkii parantamaan suomalaisen musikaalin tasoa (siinä mielestäni hyvin onnistuen.) Näyttelijät, laulajat, tanssijat, lavasteet, puvustus sekä huumori Aladdinissa ovat ensiluokkaista. Olin itse nähnyt Aladdinin jo kertaalleen luokkani kanssa, mutta tahdoin viedä myös Lumin katsomaan sitä.


Ehdimme katsoa lisäksi Disneyn perinteisen Aladdinin dvd:ltä ennen esitystä ja hauskaa oli. Olemme molemmat suuria Disney-faneja


Loppuun vielä paloja Ruttopuiston otoksista. 



Mekko: Living Dead Souls (Cybershop)
Korsetti: Burleska (Morticia, second hand)
Sukkahousut: Anttila
Kengät: DinSko
Camee: Bijou Brigitte

3 kommenttia:

  1. uu beibi alladin on kova jätkä:D
    Disney leffat on ihania, harmi että itse herra Disney oli kovan luokan antisemitisti O_O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota en tiennytkään. :o No jokatapauksessa leffat ovat ihania.

      Poista
  2. Sinulle on tunnustus blogissani. :)

    VastaaPoista