"Something has changed within me, Something is not the same"

Pahoittelen jälleen kerran pitkähköä blogihiljaisuutta. Tahdon kuitenkin painottaa että pidän blogiani vain yhtenä harrastuksena, josta en tahdo ottaa sen kummempia paineita. Toisinsanoen kirjoitan kun minusta siltä tuntuu.

Syksy on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Huolimatta joistakin yksittäisistä hankaluuksista koulussa ja koulun ulkopuolisten opintojen järjestämisessä, on oloni jatkunut kertakaikkisen hyvänä. Minkäänlaisia ylitsepääsemättömiä ongelmia ei ole ilmennyt.
Sisäinen hyvänolontunteeni on kuitenkin ajanut minut viime aikoina pohtimaan vahvasti itseäni ja identiteettiäni. Jo vuosia olen kuvitellut jotakuinkin tuntevani itseni ja luullut tietäväni millaiseksi ihmiseksi olen kasvanut. Olen luullut elämän ja tiettyjen menneisyydessä kohtaamieni vaikeuksien jo koulineen minusta esiin sen aikuisen minäni. Helsinkiin muutettuani olen hämmennyksekseni saanut huomata olleeni tässä asiassa pahasti väärässä.
Aloittaessani elämää uudessa kaupungissa, tuntui jo heti alkuun siltä kuin pieniä onnen jyväsiä olisi kylvetty sisälleni itämään. Tunne oli minulle kertakaikkisen hämmentävä, sillä totta puhuakseni en ole tuntenut vastaavanlaisia todellisia puhtaan onnen tunteita elämässäni laisinkaan kuluneeseen viiteen vuoteen. Alkuun hyvänolon siemenet eivät kuitenkaan aiheuttaneet vielä sen radikaalimpia pohdintoja, kunnes muutama viikko takaperin eräänä sunnuntai-iltana koin vahvan kyseenalaistamisen hetken. Siemenet olivat lähteneet itämään.
Aloin pohtia vakavissani haluani pukeutua jatkuvasti mustaan ja haluani värjätä enää hiuksiani punaisiksi. Yhtäkkiä ajatus omasta vaaleasta hiusväristäni maustettuna vaaleilla raidoilla alkoi houkutella. Hetki oli minulle täysin käsittämätön, sillä koen luonteeltani olevani todella "itselleni uskollista tyyppiä." Tällä tarkoitan sitä, että kokiessani elämässä oivalluksen hetkiä, ne yleensä myös tarkoittavat tulevaisuuteni kannalta jotakin merkittävää. En kuulu siihen ihmistyyppiin, joka kykenee vaihtamaan kuukausittain hiusväriään ja näyttämään päivittäin erilaiselta kulloisenkin fiiliksen mukaan. Pyrin ilmaisemaan tyylilläni aina syvintä minääni ja identiteettiäni.

Olen rakastanut punaisia hiuksiani jo kohta neljän vuoden ajan, ne ovat ilmentäneet täydellisesti minua sellaisena kuin olen ollut. Nyt kuitenkin tuntuu että sisälleni levinnyt valo ei enää suostu lukittautumaan ainoastaan seinien taa, vaan tahtoo päästä pinnalle esimerkiksi juuri vaaleiden hiusten muodossa. Ongelmana on, että olen värjäyttänyt hiuksiani kohta jo yli vuoden Goldwellin Elumeeni-hiusvärillä joka on kaikista punaväreistä pysyvin. Se on tähän saakka palvellut loistavasti tarkoitustaan, sillä olen hakenut intensiivistä, hyvin pysyvää punaista pigmenttiä. Elumeeni toimii hiusvärinä suoravärin tavoin, se ei sisällä vahvoja myrkkyjä eikä näinollen vahingoita hiusta. Pigmentit lukitaan hiuksen pintaan sähkövarauksellisella "lockilla", joka tekee väristä poikkeuksellisen intensiivisen ja hohtavan. Lock-aine myös pidentää huomattavasti värin kestoa. Elumen-punaiset ovat tunnettuja hyvästä pysyvyydestään, etenkin monen värjäyskerran jälkeen pigmentin kerrostuttua hiuksen pintaan. Elumeenissa-ja etenkin punaisessa Elumeenissa on kuitenkin haittapuolensa, se todella pysyy hiuksissa kuin tauti. Netin keskustelupalstoilta löytyy valtavasti topicceja, joissa ihmiset epätoivoissaan kiroavat epäonnistuneita yrityksiään hankkiutua punaisesta Elumeenista eroon: Se hohtaa jopa ruskean ja mustan alta ja sen vaalentaminen (etenkään blondiksi) on käytännössä mahdoton tehtävä. Elumeenipunaisista hiuksista pääsee lopullisesti eroon ainoastaan kasvattamalla tai leikkaamalla hiukset lyhyiksi. Jälkimmäinen ei tulisi omalla kohdallani kuitenkaan kysymykseen, naisellisuudentunteeni kärsisi ja pahasti.
Tällä hetkellä pohdin aloittavani tuskallisen pitkän ja piinaavan kasvatusprosessin. Eniten hirvittää ajatus kasvatuksen rumista välivaiheista, jossa vaaleaa juurikasvua on ehtinyt kasvaa 5-10 cm ja lopussa hiuksia rehoittaa haalistunut punainen sävy. Näky ei varmastikaan tule olemaan se kaikkein silmiä hivelevin.
Mielessäni pyörii ajatus muutaman vaalean pidennyksen ja mahdollisesti parin tumman raidan ottamisesta omien hiusten sekaan siinä vaiheessa kun juurikasvu alkaa näyttää jo liian epäsiistiltä. Tällä tavoin voisin mahdollisesti saada kokonaisuuden näyttämään edes hiukan siedettävämmältä, eikä kadulla vastaantulevien ihmisten tarvitsisi lähteä juurikasvuhirviötä kiljuen pakoon.
Hiusprosessin lisäksi olen jo nyt lisännyt tyyliini mustan sekaan valkoisia ja hopeisia, runollisia yksityiskohtia. Hakusessa tällä hetkellä on, kuinka ilmentää uutta valoisaa sisäistä tunnettani mustanpuhuvan goottityylin seassa. En tahdo luopua täysin vanhasta tyylistäni, mutta tahdon uudistaa sitä vastaamaan enemmän sisäistä hyvänolontunnettani. Nähtäväksi jää mikä on lopputulos ja kauanko uuden tyylin asettuminen vie.

Viime aikoina myös metallimusiikin kuuntelu on jäänyt hieman taka-alalle. Olen keskittynyt lähinnä klassiseen musiikkiin ja sen opiskeluun. Koen, etten tarvitse enää niin paljon raskasta musiikkia elämässäni. Klassisesta musiikista ja oopperasta löydän tällä hetkellä valtavasti laajemman skaalan sävyjä vastaamaan tunnetiloihini. Näyttää siltä, että myös metallisti-minäni on jonkinasteisen murroksen kourissa.

Päätän tämänkertaisen pohdiskelevamman postauksen hyvänyön toivotukseen kaikille lukijoilleni. :) Muistakaa: Älkää koskaan sanoko itsellenne ei koskaan. Jonakin päivänä saatatte huomata etteivät asiat menneetkään ihan niinkuin niiden joskus ajatteli.