sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Uusia suunnitelmia ja koruhuttua

Pahoittelen blogihiljaisuutta. Viime aikoina asioita on tapahtunut varsin nopeaan tahtiin ja kiire on ollut melkoinen.
Saatuani tietää koulutuloksesta, en jäänyt tuleen makaamaan. Laitoin aiemmin mainitsemani varasuunnitelman täytäntöön ja hain kahteen kansanopistoon musiikkilinjoille. Hain sekä Oriveden opiston musiikkilinjalle että Helsinkiin Laajasalon opiston musiikkiteatteri-ja oopperalinjalle. Kummassakin on sekä etunsa että haittapuolensa. Jos pääsisin vuodeksi Oriveden opistolle, saisin pitää oman laulunopettajani, pääsisin opiskelemaan teoriaa tehokkaasti, tutustuisin luultavasti monenlaisiin musiikki-ihmisiin ja mahdollisesti myös kuvataidepuolen ihmisiin. Oriveden opistolla on monia erilaisia luovien alojen linjoja kuten musiikki, kuvataide, luova kirjoittaminen ja sarjakuva. Käsittääkseni linjat tekevät toistensa kanssa myös tiivistä yhteistyötä. Jos pääsisin Orivedelle, hakisin saman tien paikkaa asuntolasta sillä näin pienellä varoitusajalla yksiön hankkiminen olisi turhan haastavaa ja tulisi kalliimmaksi.

Laajasalon opiston musiikkiteatteri ja oopperalinjalle pääsy tarkoittaisi muuttoa Helsinkiin. Tässäkin tapauksessa varmasti asuntolaan mikäli vain minulle huone riittäisi. Musiikkiteatteri ja ooppera valmentaa juuri konservatorioiden pääsykokeisiin ja olisi sellaisenaan hyvä ponnahduslauta minulle joka unelmoin ammattiopintoihin hakemisesta. Teoriaa linjalla on vähemmän ja tästä syystä saattaisin joutua käymään erikseen teoriatunneilla opiston ulkopuolella. Se tuottaisi jonkin verran lisätyötä ja vaivannäköä.
Lisäksi linjalla keskitytään musikaalitanssiin ja teatteri-ilmaisuun. Minula ei ole takanani teatterialan opintoja, mutta halu kehittää ilmaisua on suuri. Siitä olisi apua niin bändin kanssa lavaesiintymiseen kuin haaveeseeni päästä joskus tekemään oopperarooleja. Kokemusta ei juuri ole, mutta halua oppia sitäkin enemmän.

Ainoa mikä tosissaan huolettaa minua linjalla on tanssiminen. En ole koskaan ollut liikunnallisesti erityisen lahjaas ja minulla on tiettyjä motorisia vaikeuksia minkä vuoksi tanssiminen on aina ollut minulle haastavaa. Lisäksi minulla on avaruudellisen hahmottamisen vaikeus mikä puolestaan takaa sen, että suuntien hahmottaminen on vaikeaa. Jos tanssiessa esimerkiksi tulisi pyörähtää vasemmalle, saatan minä pyörähtää oikealle. Jo pääsykokeissa on liikunnallisia yhteistehtäviä ja näinollen tätäkin puolta katsotaan. Voi siis hyvin olla etten erotu tanssilla edukseni. Luulisi kuitenkin, ettei jokaiselta voida vaatia jokaisen osa-alueen täydellistä hallintaa. Eiväthän ammatissa toimivat oopperalaulajatkaan käsittääkseni juuri tanssi. Tanssiminen kuuluu enemmän musiikkiteatterin puolelle, eivätkä sielläkään laulurooleja tekevät yleensä esitä niitä näyttävimpiä tanssikohtauksia. Lisäksi opisto on suhteellisen hintava ja opistolla opiskelu on vasta valmentavaa koulutusta. Näinollen voisi kuvitella -ja toivoa ettei sinne pyrkiessä tarvitsisi olla kaikkea kokenut. Tietysti toivon laulun kompensoivan sekä teatteri-ilmaisun kokemattomuuttani ja tanssipuoltani pääsykokeissa.
Kaikesta haastavuudestaan huolimatta Laajasalo jollain tapaa kiehtoo minua jopa Orivettä enemmän. Olen jo pitkään toivonut voivani muuttaa kotikaupungistani, jotta pääsisin haistelemaan uusia tuulia. Helsinki jos joku toisi siihen oivan mahdollisuuden. Lisäksi rakastan oopperaa ja musikaaleja yli kaiken ja jo pelkkä ajatus näyttämöllisen musiikkityön tekemisestä saa minut hihkumaan innosta. Haastetta ei tulisi puuttumaan, mutta saisinpa ainakin jotain aivan uutta elämääni ja eväitä tulevaisuuttani varten.
Pääsykokeiden jälkeen nähdään mihin suuntaan minun on tarkoitus lähteä.

Näin loppukevennyksenä haluan jakaa teidän lukijoiden kanssa erään suomalaisen pop taide-koruja valmistavan yrityksen, Kookygemsin nettisivut. Kookygemsilla oli myyntiteltta Tammerfestien yhteydessä ja bongasin sen itse välittömästi. Päädyin sijoittamaan punamustaan luurankocamee-helminauhaan ja mustiin perhoskorvakoruihin. Jo entuudestaan omistan yrityksen valmistaman mustan helminauhan mustalla ruusulla ja lukossa roikkuvalla sydämellä. Ohessa kuvat omista koruistani napattuina suoraan Kookygemsin nettisivuilta.





 
Rauhallista sunnuntai-päivää kaikille!


11 kommenttia:

  1. Noi korvikset! <3
    ps. bloggaaminen on perseestä koska ei oo mitään kirjotettavaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kai periaatteessa olis mutta aikaa vähemmän.
      Ja jep, rakastuin noihin korvakoruihin myös. Oli pakko saada! :>

      Poista
  2. Paljon on siis suunnitteilla ja jännitystä edessä :) Tseppi sinulle pääsykokeisiin! Itse odottelen oman bändini promokuvauksi kuin kuuta nousevaa :D Samalla pitäisi nettisivut saada aikaiseksi :)

    Pitikin kysyä, että miten saatte bändi treenit siinä vaiheessa järjestymään, jos joudut muuttamaan toisaalle :/? Onko matka kuitenkin sen verran lyhyt, että pystyy muutaman kerran viikossa ajamaan treeneihin vai väheneekö silloin treenien määrä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tsemppiä siinä tarvitaankin. :)
      Luultavasti pyrin siinäkin tapauksessa että opiskelisin Helsingissä, käymään bänditreeneissä viikonloppuisin tai edes joka toinen viikonloppu. Viikonloput kun ovat noissa opistoissa onneksi pääosin vapaita. Kun kerran tähänkin saakka olen ollut niin sitkeä musiikkijutuissani, niin miksen olisi sitä vastedeskin kun kyse kuitenkin on niinkin tärkeästä asiasta kuin bändi. Tietysti muuttoni hankaloittaisi asioita, mutta joskus on vain tehtävä päätöksiä eikä paikoilleen voi jäädä makaamaan. Asioissa on vain edettävä.
      Tällä hetkellä Deadwinter's Child on muutenkin isojen muutosten kourissa, sillä meiltä puuttuu basisti ja rumpali. Vanhat jäsenemme tulevat soittamaan kanssamme vielä Tuhdimmille tahdeille keikan. Kukapa tahtoisi missata keikan samalla lavalla Sonata Arctican kanssa. :P

      Otatteko promokuvat ihan studiossa vai tuleeko joku harrastelijakuvaaja ottamaan?

      Poista
  3. Totta! Kyllä sitä oman bändin eteen tekee paljonkin, jotta porukka pysyisi kasassa :)Ymmärrän pointtisi myös tuossa, että päätöksiä on välillä tehtävä, jopa sellaisia mitkä tuntuvat pahalta mutta vievät kuitenkin toisessa asiassa eteenpäin. Puhuinkin tästä aiheesta juuri omassa blogissani, kun kerroin omasta laulu taipaleestani :D

    Todella kurja kuulla, että teiltä puuttuu soittajia :( Tuliko lähdöt yllätyksenä vai ihan tiedotettavana asiana? Meidän bändistä lähti vuosi sitten kitaristi vaihto-opiskelemaan, joka oli meille kyllä ihan tiedossa mutta kuitenkin tuntui siinä tilanteessa todella harmilta kun soittaja oli todella hyvä. Sinäänsä tieto siitä, että kitaristimme tulisi vähän reilu puolenvuoden päästä takaisin kun vaihto olisi ohi, oli todella helpottava. Päädyimme kuitenkin etsimään kakkos kitaristin myös bändiimme, joka soitti yksin niin kauan kuin toinen oli poissa kuvioista. Kävi kyllä silloin tuuri kun löytyi toinen ihan yhtä hyvä kitaristi riveihimme :D Nyt meillä on sitten kaksi kitaristia ja bändi toimii oikein hyvin näin :) Tehtiin siis oikea päätös silloin!

    No joo, ei tuollaista haluaisi missata missään nimessä :D Todella mahtavaa!!! Ihan mielettömän hienoa!

    Meitä tulee kuvaamaan mieheni isä, joka on harrastanut kuvaamista vuosi kausia. Häneltä löytyy kaikki välineet ja härpäkkeet kuvauksia varten :D Heidän kotona on vielä mahdollisuus pistää studio kuvaukset pytyyn kun on siihen tarkoitetut välineet myöskin. Mutta itse haluaisimme kuvaukset ulos :)Järjestelemistä siinä on paljon mutta kyllä sitä haluaa sen eteen nähdä vaivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä kyllä. Meidän promokuvia on otettu vähän milloin missäkin ja milloin kukakin on ollut niitä ottamassa.
      Basisti ilmoitti lähdöstään jo aiemmin keväällä, rumpali kesän kynnyksellä. Tässä vaiheessa kun bändillä on jo vähän vakavampi asenne, päätyvät toiset tekemään sen ratkaisun ettei tämä homma ole juuri minua varten. Se on aika luonnollista, surullista tietenkin. Jossain vaiheessa pakosti tulee tilanne jolloin on valittava oma prioriteettijärjestys itse kunkin.
      Ainoa ongelma vain on, että tämäntyylisiä muusikkoja ainakin Tampereen seudulta saa etsimällä etsiä eikä vain musiikillinen tyylisuunta ratkaise vaan myös taidot ja panostustaso. Toistaiseksi ainakin basistitarjokkaita on tullut, mutta lähes kaikki ovat peruneet kuultuaan tavoitteellisuudestamme. Monet haluaisivat vain soitella omaksi iloksi. Lisäksi-ironista kyllä juuri rumpalit ja basistit tuppaavat olemaan kiven alla ja juuri näiden soitinten taitajat ovat hakusessa. Suurin osa jätkistä kun tarttuu ilmeisen mielellään kitaran varteen.
      On tähän kuitenkin totuttu, Deadwinterin olemassaolon aikana yhteensä jo 6 jäsentä on lähtenyt.

      Poista
  4. Joo, meillä oli myös bändin kokoamis vaiheessa vaikeuksia saada juuri basisti ja rumpali bändiin. Heitä etsimmekin pisimpään. No joo, teillä on kyllä sitten kokemusta bändin jäsenten hakemisesta :) Mutta kyllä uskon, että löydätte vielä hyvät soittajat! Teillä kuitenkin tuntuu muuten bändi toimivan hyvin ja menee koko ajan eteen päin, joten omasta näkökulmasta katsottuna en näe mitään estettä bändinne menestykseen :)

    Täytyy kyllä sano, että on todella mukava kuulla toisen laulajan ajatuksia ja kuulumisia bändi asioissa. Hirmu vähän on itsellä tuttuja, jotka voivat jakaa musiikillisia ajatuksia :/ Tietysti oman bändin kanssa pääsee näitä asioita pohtimaan, mutta on täysin eri asia puhua vieraamman kanssa bändi toiminnasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On meillä yhtä sun toista kääntöä ja vääntöä ollut asioista, ei tämä ihan jatkuvasti ole ruusuilla tanssimista. Välillä asiat ovat hankaliakin. Mutta kyllä paljon on saatu aikaan ja suht isoja keikkojakin päästy vetämään.
      Onhan se mukavaa jakaa ajatuksia, itsellä laulajaystäviä on lähinnä musiikkiopiston puolelta ja muita muusikkoystäviä bändin puolesta. Mutta kyllä, metallimusiikki on niin miesvoittoinen ala että aikamoiset henkiset "pallit" saa kasvattaa jotta siellä naisena selviää. :D

      Poista
    2. Joskus voisi olla ihan hienoa mahdollisesti järjestää yhteiskeikkaakin johonkin päin koska genremme ovat sen verran lähellä toisiaan? :)

      Poista
  5. Jep, olen kyllä samaa mieltä :D
    Juu, kuulostaa todella hyvältä idealta :) Kunhan saamme nuo tämän hetkiset uudet kappaleet hyvään kuntoon ja teilläkin taitaa olla tällä hetkellä muutoksen tuulia, joten kun kaikki on kuosissa, niin voitaisiin vetää vaikka muutamakin keikka yhdessä :) Toinen voisi olla teillä päin Tampereella ja toinen täällä Turun seutuvilla. Ja kyllä uskon, että genret liippa läheltä, eikös teilläkin ole melodista metallia/ ooppera metallia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkka kuvaus meidän genrelle on suunnileen melodinen, melankolinen, talvimetalli klassisella naislaululla ja viululla. Jos näin monimutkaisesti ilmaistaan. =)

      Poista