Tuhdimmat tahdit

Ennen keikan alkua ehdin olla jännityksen tuomassa kipsissä vuorokauden. En ole koskaan ennen kärsinyt vastaavastanlaisesta ramppikuumeesta vaikka keikkajännitys minulle jo melko arkipäiväistä onkin.

Tuhdimpien Open Stage-tapahtuma kesti kello 11.30-15.30 välisen ajan ja Deadwinter's Childin oli määrä esiintyä viimeisenä. Open Stagen muusta kattauksesta vastasivat Speedink, The Jaszer Arafats, Killjoy Corporation, sekä Kina. 

Open Stagen jälkeen lauteille astelivat nimekkäämmät bändit: Anthriel, Lunar Path, Battle Beast, The Cowerpoint sekä viimeisenä muttei vähäisimpänä Sonata Arctica.

Raahauduin sängystä ylös jo kahdeksalta aamulla, sillä olin sopinut kampaajani kanssa keikkahiusten laitosta. Halusin tosissani panostaa ulkoiseen olemukseen, sillä tiesin Tuhdimpien tahtien lavan ja puitteiden olevan suuret.
Saavuimme keikkapaikalle yhden jälkeen, jolloin Open Stage oli jo kovaa vauhtia meneillään. Soittajien keskuudessa liikkui huhua, jonka mukaan kaikkien bändien oli määrä typistää settiään kahteenkymmeneen minuuttiin. Myöhemmin huhu osoittautui perättömäksi ja saimme kuin saimmekin soittaa kokopitkän puolentunnin setin. Kerrankin backstage oli varustettu laulajalle sopivalla juotavalla: jääkaappi oli täynnä vesipulloja. Nappasin mukaani pullollisen vettä ja pian pääsimmekin jo nousemaan lavalle.
Kuten arvata saattaa, ei yleisöä päivätapahtumaan pikkubändejä katsomaan ollut saapunut järin sankoin joukoin. Keikan edetessä kuitenkin uteliaita ihmisiä lipui telttaan lisää.
Ammattimiksaajat hoitivat työnsä hyvin, sillä kaikki soittimet kuuluivat lavalle edes jossain määrin. Seitsenhenkisellä bändillä kun usein jokin soittimista jää toisen jalkoihin. Jos toista korostetaan, menettää toinen tilaansa. Kappaleita yhä sovittamalla näitä ongelmia olisi mahdollista vähentää.

Tällä kertaa sain kiinni parhaasta esiintymistunteesta pitkään aikaan. Jännitys kaikkosi ensimmäisen kappaleen aikana, rentouduin ja löysin itseni fiilistelemästä täysin rinnoin.
Eläytyminen kuitenkin vaati veronsa, sillä suosikki helmikaulakoruni hajosi kesken moshauksen ja helmet lentelivät ympäri lavaa. Voi sitä harmin määrää.
Lavan suuri koko antoi kaikille täydet mahdollisuudet liikkua vapaasti. Seitsenhenkiselle bändille suuri lava tuo paljon helpotusta, sillä baarikeikoilla pienillä lavoilla mahtuu hädin tuskin kääntymään.

Keikan loputtua jäin festarialueelle yksin, sillä muut eivät jaksaneet jäädä osottamaan Sonata Arctican keikkaa joka oli määrätty alkamaan vasta 22.30. Itse jäin pyörimään alueelle ja hämmentyneenä suostuin yhteiskuvaan keikkaamme seuranneen miehen kanssa. Olin äimistynyt ja todella otettu siitä, että minun kanssani pyydettiin päästä yhteiskuvaan. Jäätyäni yksin, tulivat myös monet muut keikkaa seuranneista kiittelemään ja kehumaan erityisesti laulua. Olin todella iloisesi otettu. 

Tuhdimpien tahtien keikka oli yksi Deadwinter's Childin tämänhetkisen historian parhaita, eheä kokonaisuus toimi mainiosti. Keikka oli kuitenkin myös omalla tavallaan hyvin haikea sillä tämän keikan myötä hyvästelimme basistimme ja rumpalimme. Ellemme pian löydä sopivia uusia soittajia riveihimme, odottaa meitä keikkatauko joka ei olisi kenellekään bändiläiselle mieleen. 

Minulle oli virkistävää jäädä seuraamaan Sonata Arctican keikkaa, sillä olen nähnyt bändin viimeksi vuosia sitten. Nykyisin en enää juuri edes harrasta metallibändien keikoilla käymistä, sillä keskityn enemmän laulun harjoitteluun ja omiin esiintymisiin. Tämänpäiväinen Sonata Arctican keikka kuitenkin palautti mieleeni vanhat ajat jolloin kävin ahkerasti katsomassa keikkoja ja sytytti uudelleen ainakin jonkinasteisen keikoillakäyntikipinän. Saa nähdä, löydänkö itseni mahdollisesti taas metallikeikoilta ensi syksynä.

Alla vielä muutama lisäkuva Tuhdimpien keikastamme. 

Tästä päivästä jäi kasa hienoja muistoja. Iso kiitos kaikille paikalla olleille!