maanantai 2. heinäkuuta 2012

Inside my heart is breaking, My make-up may be flaking, But my smile still stays on..

Opiskelupaikka jäi saamatta. Pisteet kertovat ongelman löytyneen haastattelusta, pisteitä muista tehtävistä ropisi kiitettävästi mutta haastattelun pisteet jäivät kymmeneen maksimi kahdestakymmenestä. Luulen haastattelijoiden nähneen minusta sen, että minuun vaikuttaa enemmän vanha visuaalinen taide kuin radikaali, yhteiskuntakriittinen nykytaide. Tämänhenkisiä ihmisiä sitten luultavasti paikkaan haettiin. Lisäksi luulen heidän haistaneen minusta taiteen ja musiikin ristipaloni ja mahdollisesti ajatelleen minun sen vuoksi olevan liian riskialtis opiskelijaksi. Kulttuurialalla aloituspaikat ovat vähissä ja opettajat haluavat olla varmoja opiskelijoiden pysyvyydestä juuri kuvataiteen leirissä. Minusta varmasti näkyi että haluan tehdä sekä taidetta että musiikkia. Tämä saattoi näyttäytyä heille jopa uhkana.
Ei auta kuin myöntää pettymyksen olleen karvas. Jollain tapaa kuvittelin että nykytaiteilijat olisivat nähneet kaksoistaiteellisuuteni pääosin hyvänä asiana. Ei kuitenkaan auta itkeä läikkynyttä maitoa, harmittaa toki aivan vietävästi mutta tilanteelle ei mahda mitään. Luulen että jos tulevaisuudessa haen uudelleen opiskelemaan kuvataiteilijaksi haen kouluun joka on vähemmän nykytaidepainotteinen.
Luulen tiedon olleen minulle erityisen raskas myös sen takia että kulunut puoli vuotta elämässäni on ollut todellista kivikkoa. Henkisiä haasteita ja vastoinkäymisiä olen saanut kohdata toinen toisensa perään. Toivoin että elämääni siunaantuisi koulupaikka sillä se olisi tuntunut ikäänkuin palkinnolta kaikelle läpikäydylle henkiselle raskaudelle.
Välillä läheisten kommentit ovat tuntuneet koostuvan ainoastaan lauseista "Tsemppiä" ja "Koitahan jaksaa:" Yritän parhaani mukaan ja kovasti yritänkin. Koitan potkia takaisin vaikka minua potkittaisiin kovaa päähän. Välillä kuitenkin olo on kuin Queenin kappaleessa Show Must Go On kun hymy on revittävä kasvoille vaikka tuntusi miten tyhjältä tahansa sisältäpäin. Liian usein löydän itsestäni nuken: hymyni on maalattua, se on onttoa.
Aiemmin mainitsemani varasuunnitelma kytee takaraivossani, mutta se toisi mukanaan suuren määrän uusia haasteita. Ennen kuin edes alan pohtia asiaa vakavammin, aion ottaa selvää soveltuisiko se ylipäätään tarpeisiini ja tavoitteideni likemmäs tuomiseen. En aio hötkyillä ennen kuin saan tarkempaa käsitystä asioista. Monitaiteellisuudessani toisaalta on se hyvä puoli että mikäli toinen ovi sulkeutuu, pysyy toinen luultavasti vielä auki. Siinä mielessä koen olevani etuoikeutetussa asemassa. Kaikilla ei näitä ovia ole.


Kuva on otettu ystävästäni Pispalan hylätyllä Tulitikkutehtaalla. Sen symboliikka kuitenkin mielestäni puhuu paljon.


6 kommenttia:

  1. Ikävä kuulla vastoinkäymisistäsi. :( Elämä osaa potkia täysillä päähän, mutta me selvitään. Eihän sitä muutakaan voi.

    VastaaPoista
  2. Helvetti, harmi etteivät osanneet arvostaa sinua siellä tarpeeksi. Nykyään kyllä tunnutaan korostavan enemmän nykytaidetta. Itse tykkään myös enemmän vanhasta taiteesta. Nykytaiteessakin on toki hienot teoksensa, mutta myös älyttämän paljon roskaa. Olen käynyt nykytaiteenmuseo Kiasmassa kerran ja se taisi riittää vähäksi aikaa. Seinänkokoiset kuvat persereistä saivat minut lähinnä voimaan pahoin.

    Toivotaan, että seuraavassa haussa menee paremmin.

    Ps. Tiedätkö, minulla oli vähän samanlaiset fiilikset pari kuukautta sitten tulevaisuuden suhteen ja otin aivan vastaavanlaisen kuvan kuin tuo sinun korkokenkäkuvasi! Vastaavanlainen korkokenkäkuva autiotalossa sirpaleiden päällä. :D Että voikin mennä ihmisten ajatukset yksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, lisäänpä vielä, että minun kuvani symboloi lisäksi vaikeuksien voittamista. Johonkin laitoin siihen kuvatekstin "sirpaleista kasvaa uusi elämä". Vähän niin kuin vaikeuksien kautta voittoon. Sinunkin kohdallasi varmasti pitää paikkansa. Jossain toisessa paikassa varmasti ymmärretään taiteellinen arvosi. :)

      Poista
    2. Jännä juttu. :) Ja kyllä, tämä taitaa olla sellainen ikä että yhdellä sun toisellakin on levoton olo asioiden epävarmuudesta. Nuorena kun ei voi oikein tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Itseäni se ahdistaa välillä kovastikin ja herkkänä, kunnianhimoisena persoonana vastoinkäymiset tuntuvat usein hyvin raskailta.
      Kiitos rohkaisusta! Jos tulevaisuudessa haen jossain vaiheessa taas kuvatairteen opintoihin, valitsen varmasti jonkin toisen koulun johon pyrin.
      Onko sirpalekuvasi jossain nähtävillä?

      Poista
    3. No niin, tsemppiä! :) http://belsissa.blogspot.fi/2012/05/lisaa-kuvailuja.html --> Kuva löytyy esimerkiksi täältä. :)

      Poista